Turkki alkaa olla jo melkos pitkä ja lumien sulaessa kaikenlaista roskaa tarttuu mukaan. Kura ja loska ei ole mitään verrattuna takiaisiin ja havupuiden ohuisiin oksiin, jotka pujottautuvat ihoa myöten karvojen välistä...Päätin kuitenkin ilmottaa Oivan kesäkuun alussa järjestettävään näyttelyyn, joten muutama kuukausi pitää roskia nyppiä. Mitään näyttelyssä olemista vastaavaakaan ei olla treenattu sitte tammikuun jälkeen, joten 19.4. osallistuttiin Auran Nuuskujen Match Show:n. Tultiin 2. punaisen nauhan saaneista. Oiva sai oikeen pokaalin ja ruusukkeenkin hälle ehkä mieleisempien herkkujen ja lelun lisäksi :) Seisomista tarvii kyllä harjotella paaaljon..vaikka TOKOilut menee ihan mukavasti, tässä kohtaa harjoittelu on jäänyt niin vähiin (ja teen varmaan itse jotain väärin), että Oiva on sitä mieltä että nameja on saatava yhtäsyöttöä tai muuten hän ei seiso ja kaupanpäälisiksi yrittää syödä ohjaaja paran käden, kun sieltä niitä nameja kuitenkin yleensä tulee...Oma vika kyllä..ei nuo näyttelyt niin paljon kiinnosta, että olisin viitsinyt nähdä kauheesti vaivaa kun olis miljoonasata muutakin kivempaa asiaa koiran kanssa opeteltavaksi.

Vesikoirien TOKO-kurssi loppui ja tietyn treeniajan puute alkoi askarruttamaan...Liityin Auran Nuuskujen ja Lounais-Suomen spanielikerhon jäseneksi ja ruvetaan nyt käymään heidän koulutuksissaan. Spanielikerholla oli näyttelykoulutuksiakin, missä voisi ennen kesäkuuta piipahtaa. Nuuskuilla taas on TOKOssa kisaavien valmennusryhmiäkin, mutta missattiin maaliskuussa järjestetyt tasokokeet, joten koitetaan syksyllä, josko päästäisiin tämmöiseen ryhmään. Kivaahan se on treenata ihan itsekseenkin, mutta kun laji on mullekin ihan uusi, olisi mukava kuulla muiden kokemuksia ja mielipiteitä. Lisäksi muiden koirien aiheuttamaa häiriötä ei voi oikeen muuten harjoitella kuin niiden läsnäollessa... Maaliskuusta ollaan kuitenkin edistytty aikalailla. Alla päivitetty lista:
Osataan: ei, siinä (vapautus käsky), täällä, putsataan tassut, pissapissa ;), jatketaan, istu, maahan, irti, jää, peruuta, tassu, seis, sivu, luokse (TOKO luoksetulo eteen lähelle istumaan), ruutu
Vaati apuja: vierellä, tuo (omimis ongelma...), seiso, ohi, pysähtyminen kesken luoksetulon, kieri
Alkutekijöissä: rauhassa, hyppy, merkki
Joten treenattavaa (ja toki noita "osataan"-kategorian juttujakin kertaillaan jatkuvasti):
- Luoksetulo: erikseen vauhti ja lähelle tuleminen, pysähtyminen kesken luoksetulon
- "Sivu": käännöksiä paikallaan ja vauhdissa ja jokasuuntaan ja sivulle päin liikkuminen (ristiaskeleet)
- Merkki
- Hyppy (pitäis keksiä jostain joku este viritelmä..)
- Nouto: edessä istuminen kapula suussa, kapulan tuominen, tai että ottaisi ees sen kapulan suuhunsa, mikä tammikuussa sujui ihan hyvin kuten sen tuominenkin, muttei enää...


Sitte kevät tulikin oikeen kunnolla. Ulkoiltiin Livonsaaressa tontilla ja käytiin läheisellä lintutornilla. Oivaa ei korkeat paikat kovin kiinnostaneet, mutta voi sitä riemua, kun kaksijalkaiset tulivat tornista alas :)

Maailman paras keppi!
![]() | |
Makeat naurut päälle :D |



Palloleikit ja kahlailut jatkuivat mökillä. Viimeiset jäät odotteli lähtöään.


Kotona koiruus oli niin väsynyt, että Sulo ja Hilma -puputkin tulivat rohkeasti haistelemaan.




Lakitukseenkin paran raahasin (paikanpäällä totesin, ettei ehkä ollut paras idea..), mutta Oiva otti lunkisti senkin. Vapputorvet hiukan ihmetytti, muttei nekään sen kummemmin pelottanut: hieno koira!




Vartiovuorella vielä istuskeltiin ja Oiva painoi Savun kanssa. Yhdeksän bussilla mentiinkin sitten kotia päin. Ylpeä emäntä ja väsynyt koira. Bussimatkatkin (sekä aamulla, että illalla) meni hienosti vaikka bussilla reissaaminenkin Oivan kanssa on jäänyt vähän vähemmälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti