Tähän tekstiin olen yhdistellyt kennelliiton MH-luonnekuvauksen säännöistä, järjestämisohjeesta ja espanjanvesikoirien tuloskoonnista (16.6.2013 tilastoista) tietoja kuvauksesta. Lisäksi olen kirjoitellut odotuksiani ja ennusteitani (sininen) miten Oiva kuvauksessa saattaisi toimia. Tekstin lopussa on myös Oivan pentutesti tulokset vertailun vuoksi.
13.7.2013 Oiva osallistui MH-kuvaukseen. Tulokset ovat alleviivattuina ja videoissa ja kommenttini niihin kursiivilla. Kuvaus järjestettiin Pomarkussa, kuvaajina toimi Carina Timberg ja Anne Kuivinen ja testinohjaajana Tiina Janka. Lopussa tiivistetysti kuvaajien palaute.
13.7.2013 Oiva osallistui MH-kuvaukseen. Tulokset ovat alleviivattuina ja videoissa ja kommenttini niihin kursiivilla. Kuvaus järjestettiin Pomarkussa, kuvaajina toimi Carina Timberg ja Anne Kuivinen ja testinohjaajana Tiina Janka. Lopussa tiivistetysti kuvaajien palaute.
MH-kuvaaja
- antaa koirasta suorituksen jälkeen palautteen koiranohjaajalle; ei kuitenkaan minkäänlaista arviota koiran jalostusarvosta
- keskeyttää suorituksen, jos
- koiranohjaaja ei 2 min kuluessa saa koiraa hallintaansa
- koira ei seuraavaan osioon mennessä palaudu edellisen osion aiheuttamasta kuormittuneisuudesta
- koiranohjaaja ei noudata MH-kuvaajan tai testinohjaajan ohjeita
- päättää MH-osion teknisestä syystä epäonnistuttua, voiko osion kuitenkin kuvata vai uusitaanko se
Huomioitava
- Luonnekuvaukseen osallistuvasta koirasta on oltava alkuperäinen rekisteritodistus mukana.
- Luonnekuvaukseen osallistuva koira ulkoilutetaan ennen kuvausta siten, ettei se pääse tutustumaan
avustajiin tai yleisöön.
- koiralla ei-kuristava sileä nahkainen tai tekstiilinen kaulapanta, ei muovilukkoa. Toiminnanohjaaja
pitää mukana varatalutinta (noin 1,8 metriä pitkä) ja noin metrin pituista sileää luistavaa liinaa (ei lukkoa, ei
lenkkejä). MH kuvaaja voi päättää tarvittaessa 50 metrin pituisen liinan käytöstä harkitsemissaan osioissa.
Osioiden/ärsytystilanteiden vaiheet:
1. Aktivointi
2. Koiran käsittely
3. Lopetus
Osioin päättäminen suoritetaan siten, ettei siitä koidu koiralle uutta ärsytystilannetta. Esimerkiksi TO tai
koiranohjaaja ei saa nykäistä esinettä eikä avustaja saa liikkua väärään aikaan. Ajalla on suuri merkitys
koiran palautumiselle ja siksi eri toimenpiteet suoritetaan 15 sekunnin välein.
Uteliaisuus ja jäljellejäävä pelko eri osioissa:
1. Ohjaaja on passiivinen ja koira saa toimia ilman apua
2. Hieman apua ohjaajalta, joka kävelee puoliväliin kohteesta
3. Ohjaaja seisoo kohteen vierellä
4. Ohjaaja juttelee aaveelle, haalarille tai ”räminälaitteelle” ja houkuttelee koiraa, jos se ei ole ohjaajan sivulla
5. Ohjaaja auttaa aavetta riisuuntumaan kaavusta
6.
Koiran otettua kontaktin kohteeseen, se kytketään taluttimeen ja
palautuminen aloitetaan. Koiran otettua kontaktin kohteeseen ei sitä
houkutella tutkimaan kohdetta enempää.
-Koiran
osoittaessa suurta pelkoa ärsykkeeseen, liikutetaan koiraa muualla ja
sen jälkeen palataan ohittamaan kohde vähintään kahdesti kunnes pelko on
vähentynyt. Koiralle pitää antaa palautumiseen riittävästi aikaa.
Jotkut koirat selvittävät tilanteen jo kaukaa. Koiran epäröidessä
tutustuttamista jatketaan. Arkojen koirien kanssa voidaan joutua
ylittämään aikarajat.
KONTAKTINOTTO–osio 1
Tarkoitus
Kuvataan koiran valmiutta ottaa kontaktia ja vastata kontaktiin vieraiden ihmisten kanssa.
Toteutus
Avustajat
ja yleisö seisovat heille osoitetuilla paikoillaan kun koira saapuu. TO
ei saa olla koiralle ennalta tuttu, eikä ole saanut tervehtiä koiraa
ennen kuvaamisen aloittamista. Jos näin on jo tapahtunut, toinen luonnekuvaajista
suorittaa osion 1. Yksi avustajista seuraa koirakkoa kuvaamispaikalle.
Sen jälkeen TO ohjeistaa koirakkoa kohdissa 1 ja 2.
Tervehtiminen
1. Koira ja ohjaaja kävelevät paikoillaan seisovan yleisön ympäri
2. Koira ja ohjaaja kävelevät TOn luo, joka seisoo hiljaa paikoillaan noin 10 metrin päässä yleisöstä
3. TO tervehtii koirakkoa äänellään ja kättelemällä ohjaajan. Jos koira ottaa kontaktin TOan, tulee hänen
välittömästi vastata tervehtimiseen.
4. TO jatkaa tervehtimällä koiraa nimeltä, ellei koira ole itse ottanut kontaktia. Koiran osoittaessa
varovaisuutta, sitä ei saa pakottaa kontaktiin.
1% 1 Torjuu kontaktia, murisee tai yrittää purra
10%2 Välttää kontaktia, väistää
33%3 Hyväksyy kontaktin vastaamatta siihen, ei väistä
55%4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen -haistelee ja katselee, muttei kummempaa
1% 5 Mielistelevä kontaktinotossa, hyppii, vinkuu, haukkuu, jne.
Yhteistyö
5. TO ottaa koiran ja siirtyy 10 metriä. TO pitää aktiivisesti houkutella koiraa mukaansa. Koiran epäröidessä
osio keskeytetään. TO kääntyy käveltyään noin 10 metriä ja pysähtyy paikoilleen. Osio päättyy tähän.
TO
voi taputtaa koiraa ja sen jälkeen palauttaa koiran ohjaajalle.Koiraa
ei pakoteta, jos se ei halua seurata. Tällaisessa tapauksessa osio
keskeytetään.
10%1 Ei lähden vieraan ihmisen mukaan / Ei kokeilla
19%2 Lähtee mukaan haluttomasti -luulen, että vilkuilee taakse mihin jäin ja ääritapauksessa voi laittaa jarrutkin pohjaan
50%3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta Ympäristön hajut kiinnostivat jo minun kanssani kävellessä paikalle eniten, ellei hajut olisi kiinnostaneet uskoisin, että olisi vilkuillut enemmän mun perään.
21%4 Lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta
0%5 Lähtee mukaan hyvin innokkaasti, erittäin kiinnostunut TO:sta
Käsittely
6.
TO ojentaa taluttimen ohjaajalle, mutta pitää itse toisella kädellä
kiinni taluttimesta läheltä koiran kaulainta tai kaulaimesta. Koira
seisoo paikallaan TOn ja ohjaajan välissä. TO koskettaa koiraa kaksin
käsin aloittaen suupielistä jatkaen rintakehästä vartaloa pitkin, yli
lanteiden ja alas kohti takajalkoja. Sen jälkeen TO tarkistaa koiran
hampaat. Käsittelyn ajan TO on hiljaa.Koiraa ei pakoteta, jos se ei
halua itseään käsiteltävän. Tällaisessa tapauksessa osio keskeytetään.
13%1 Torjuu murisemalla ja/tai yrittää purra
25%2 Väistää tai hakee tukea ohjaajasta
46%3 Hyväksyy käsittelyn
16%4 Hyväksyy ja ottaa kontaktia
1% 5 Hyväksyy ja vastaa liioitellulla kontaktilla
LEIKKI 1–osio 2
Tarkoitus
Kuvataan koiran kykyä leikkiä esineellä ja taistella TOn kanssa.
Materiaali
Leikkiesine on vahva, noin 50 cm pitkä ja noin 5 cm paksu leikkiesine. Esineessä tulee olla molemmissa
päissä
solmut siten, että niiden ulkopuolelta voidaan pitää kiinni leikin
aikana (katso kuva). Toinen samanlainen esine tulee olla käytettävissä
johdattelu/varaesineenä. Esinettä ei tarvitse vaihtaa koirien
vaihtuessa.
Toteutus
Koira ja ohjaaja menevät heille osoitetulle paikalle noin 10 metrin päähän yleisöstä. Sen jälkeen koira
irrotetaan taluttimesta ja se saa olla vapaana koko osion ajan. Ohjaaja ja TO seisovat noin 4 metrin päässä
toisistaan.
Leikki ja puruote
1. TO opastaa ohjaajaa houkuttelemaan koiraa leikkiin vetämällä esinettä maata pitkin kaksi lyhyttä nykäisevää vetoa
2. Ohjaaja heittää esineen TOlle, joka heittää sen takaisin ohjaajalle, joka heittää sen vielä takaisin TOlle
6%1 Ei leiki - ei osoita kiinnostusta
6%1 Ei leiki - ei osoita kiinnostusta
13%2 Ei leiki - osoittaa kiinnostusta
35%3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/ vähenee -1.kierroksella, outo tilanne ja vieras lelu saattaa jähmettää, mutta en usko että täysin jättäisi leikkimättä tulos otetaan vain paremmin onnistuneelta kierrokselta
43%4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen -2.kierroksella
3%5 Leikkii - aloittaa erittäin nopeasti ja on hyvin aktiivinen
3. TO heittää esineen nopeasti noin 10 metrin päähän itsestään siten, että kuvaajilla on mahdollisuus nähdä
koiran tarttumisote
9%1 Ei tartu esineeseen
20%2 Ei tartu, nuuskii esinettä
42%3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla -vieraan esineen ollessä kyseessä luulen että käy näin
25%4 Tarttuu heti koko suulla -2.kierroksella
3%5 Tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista
4.
Koiran tarttuessa esineeseen opastetaan ohjaajaa kääntymään ja
juoksemaan muutama askel koirasta poispäin samalla houkutellen koiraa
luokseen. Jos koira ei tule ohjaajan, luo TO antaa ohjaajalle
varaesineen koiran houkuttelemiseksi luokseen.
Kohdat 1–4 suoritetaan samalla tavalla kaksi kertaa.
Taisteluleikki
5. Leikin jälkeen ohjaaja ottaa esineen ja luovuttaa sen TOlle
6. TO tarjoaa koiralle mahdollisuuden tarttua esineeseen pitämällä esineen päistä molemmin käsin ja
liikuttaen sitä lyhyin nykivin liikkein maata kohden
7. Koiran tarttuessa esineeseen TO taistelee koiran kanssa. Taisteluaika on noin 30 sekuntia. TO on
kääntyneenä koiraan päin ja vetää esinettä koiran liikkeiden tahdissa siitä poispäin. Aktiivisen leikin aikana
TO ei katso koiraa silmiin. Koiran tassujen on pysyttävä maassa koko osion ajan. Taisteluleikin aikana TO
on passiivinen noin 5 sekunnin ajan, jolloin katsoo koiraa silmiin. Sen jälkeen taisteluleikkiä jatketaan.
1. Aktiivinen TO-vetää esineestä kaksin käsin
2. Passiivinen TO-ei vedä noin viiden sekunnin ajan
3. Aktiivinen TO-vetää esineestä kaksin käsin
4. TO irrottaa esineestä
52%1 Ei tartu esineeseen
13%2 Tarttuu viiveellä - irrottaa/pitää, ei vedä vastaan
18%3 Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan/ Korjailee otetta jäi 3, koska irrotti lelusta TO:n ollessa passiivinen. Oikeastaan tyypillistä Oivaa, jotta se pitäisi kiinni itse ollessa passiivinen olisi pitänyt leikkiä ja nostattaa kierroksia kunnolla ennen passiivisuutta.
10%4 Tarttuu heti koko suulla, vetää vastaan kunnes TO irrottaa
5%5 Tarttuu heti koko suulla, vetää tempoo, ravistaa - kunnes TO irrottaa
TAKAA-AJO JA TARTTUMINEN–osio 3
Tarkoitus
Kuvataan koiran halua ajaa takaa liikkuvaa esinettä (saalista) ja tarttua siihen.
Materiaali
Esine (saalis) on vahva räsy, noin 40–50 cm pitkä ja noin 5 cm paksu tekoturkis tai vastaava. Esineen värin
on oltava maastosta erottuva. Esineessä on oltava lenkki kiinnittämistä varten. Esine on vaihdettava jokaisen
siihen tarttuneen koiran jälkeen.
Rullat 8–10 kpl maaston mukaan. Rulla numero viisi on merkittävä näkyvästi.
Vetoliina on noin 60 metriä pitkä
Ympäristö
Osio sijoitetaan tasaiselle maalle, tieuralle tai vastaavalle. Vaihtoehtoisesti se voidaan sijoittaa kohti
metsänreunaa, ei kuitenkaan koulutuskentälle.
Toteutus
Rullat sijoitetaan 3,5metrin välein pituussuunnassa rullan keskikohdasta mitattuna ja 2 metrin etäisyydelle
toisistaan pituussuunnassa olevien rullien välin keskikohdasta mitattuna ns. siksak-kuvioon. Viides rulla on
merkittävä näkyvästi. Liina vedetään rullalta toiselle. Liinaa vetävän avustajan on oltava piilossa ohjaajalta
sekä koiralta eikä hän saa paljastua tuulen avulla. Avustaja vetää esineen sovitulla nopeudella määrätylle
etäisyydelle, minkä jälkeen hän nykäisee liinasta kahdesti noin 3 sekunnin välein, jotta esine (saalis)
liikahtaa. Koiran on nähtävä esine (saalis) alusta viimeiseen nykäisyyn asti. Rullien on toimittava
äänettömästi eli ne eivät saa vinkua. Käytettäessä mekaanista laitetta liinan vedossa siitä ei saa lähteä
ääntä eikä se saa olla näkyvillä.
Aloituspaikka on merkitty seuraavasti
1. lähtöviiva koirakolle (valmisteleva paikka)
2.
aloituspaikka on 10 metriä lähtöviivasta eteenpäin ja 20 metrin
etäisyydellä ensimmäisestä rullasta. Osion suoritus alkaa
aloituspaikasta.
1. Koirakko saapuu yhdessä TOn kanssa etukäteen merkitylle lähtöviivalle. Ohjaajalle neuvotaan paikka
mihin hän pysähtyy.
2. Ohjaaja irrottaa taluttimen ja pitää koiraa kaulapannasta kiinni kulkiessaan 10 metrin matkan
aloituspaikalle. Koirakon ollessa tässä kohdassa saaliin pitää lähteä liikkeelle yhden sekunnin aikana.
3. Ohjaaja ottaa vielä yhden askeleen eteenpäin ja päästää koiran irti TOn kehotuksesta esineen (saaliin)
ohittaessa viidennen rullan.
Takaa-ajo
48% 1 Ei aloita metsikön hajut oli sen verran kiinnostavia, että epäilen huomasiko Oiva edes viehettä..
18%2 Aloittaa, mutta keskeyttää
18%3 Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista
14%4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille
1%5 Aloittaa heti kovalla vauhdilla juosten saaliin ohi, voi kääntyä saaliille
Tarttuminen:
71%1 Ei kiinnostu saaliista/ Ei juokse perään
22%2 Ei tartu, nuuskii saalista
3%3 Tarttuu saaliiseen epäröiden tai viiveellä -kummastelee varmaan ensin
1%4 Tarttuu heti saaliiseen, mutta irrottaa
2%5 Tarttuu heti saaliiseen, pitää sitä suussaan vähintään 3 sekuntia
Kohdat 1–3 toistetaan uudestaan. Näiden kertojen välillä koirakko ohjataan pois osion suoritusalueelta niin,
ettei koira näe kun viehettä asetellaan uudelleen.
Takaa-ajo
39%1 Ei aloita pidin
Oivan vasemmalla puolella, ettei se syöksyisi oikealle metsään kuten
ekalla kierroksella, mutta herrapa päätteli, että kyseessä voisi olla jonkun sortin toko-treeni..kuvaaja vakuutti, että Oiva kyllä näki vieheen, mutta se ei ollut tarpeeksi kiinnostava, minua kyllä vähän epäilyttää...
17%2 Aloittaa, mutta keskeyttää
18%3 Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista
24% 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille
2%5 Aloittaa heti kovalla vauhdilla juosten saaliin ohi, voi kääntyä saaliille
Tarttuminen:
63%1 Ei kiinnostu saaliista/ Ei juokse perään
20%2 Ei tartu, nuuskii saalista
9%3 Tarttuu saaliiseen epäröiden tai viiveellä
2%4 Tarttuu heti saaliiseen, mutta irrottaa
5%5 Tarttuu heti saaliiseen, pitää sitä suussaan vähintään 3 sekuntia
Huomioitavaa
Jos
koira ei ole edennyt esineelle (saaliille) asti, ts. 2 metrin
etäisyydelle siitä, kytketään koira taluttimeen ja koirakko kulkee
yhdessä TOn kanssa radan läpi saaliin lähelle siten, että koira ei voi
koskea siihen.
AKTIVITEETTITASO–osio 4
Tarkoitus
Kuvataan koiran reaktioita 3 minuutin ajan tilanteessa, jossa ei tapahdu mitään.
Ympäristö
Kuvauspaikan on oltava luonnollinen ja häiriötön ympäristö, jossa voi olla keppejä, kiviä, metsämaastoa tai
vastaavaa. Kuvauspaikka vaihdetaan seuraavalle koiralle, jos koira tekee tarpeensa siihen.
Toteutus
Luonnekuvaajat
ja yleisö ovat paikoillaan. Ohjaaja ja koira ohittavat heidät ja
pysähtyvät sen jälkeen osoitetulle paikalle n. 10 metrin päähän.
Koiralla on oltava mahdollisuus liikkua taluttimen pituuden verran
osion
aikana. Ohjaaja on passiivinen. Kun koirakko on kuvauspaikalla,
katsotaan osion alkaneen ja aloitetaan ajanotto. Ajan täytyttyä
ilmoittaa TO osion päättyneen.
0% 1 Tarkkailematon, kiinnostumaton, passiivinen
32%2 Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata
43%3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja -ensin ruinaa sitten haistelee ja istuu/menee maate
21%4 Tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen 20 s ennen ajan päättymistä Oiva alko ruinaamaan, muuten arvostelu olisi varmaan ollut 3, mutta OK näinkin, kun tuo kerta on Oivalle tyypillistä, että aletaan piippaamaan kun on tylsää ja tilanne vaikuttaa siltä että jotain kuitenkin pian tehdään.
2%5 Toiminnot vaihtelevat nopeasti osion aikana/ Rauhaton koko ajan
ETÄLEIKKI–osio 5
Tarkoitus
Kuvataan koiran kykyä yhteistyöhön vieraan henkilön kanssa välimatkan päässä ohjaajasta.
Materiaali
Polvipituinen
hupullinen viitta, jonka väri poikkeaa ympäristöstä (ei keltainen tai
oranssi). Aloitustaluttimena käytetään nahkahihnaa ilman solmuja tai
lukkoja, tai vaihtoehtoisesti noin metrin pituista sileää luistavaa
liinaa (ei lukkoa, ei lenkkejä). Leikkiesine on vahva, noin 50 cm pitkä
ja noin 5 cm paksu leikkiesine. Esineessä tulee olla molemmissa päissä
solmut siten, että niiden ulkopuolelta voidaan pitää kiinni leikin
aikana.
Ympäristö
Etäleikkiosuus suoritetaan lyhytkasvustoisessa maastossa alueella, joka on noin 50 metriä syvä ja noin 15
metriä leveä. Piiloja on kaksi. Jälkimmäisen eli koirakon suunnasta katsottuna vasemmanpuoleisen piilon on
oltava riittävän läpinäkyvä, jotta luonnekuvaajat voivat tarkkailla koiran toimintaa sen tullessa piilolle.
Toteutus
Koirakko
viedään noin 40 metrin päähän avustajasta mistä suoritus aloitetaan.
Ohjaajaa kehotetaan lähettämään koira, kun avustaja on päässyt
koirakosta päin katsottuna vasemman puoleisen piilon taakse. Ohjaaja ja
koira menevät yhdessä TOn kanssa avustajan luo, jos koira ei ole
oma-aloitteisesti ottanut
kontaktia avustajaan ensimmäisen leikkiosion päätymiseen mennessä.
Avustaja on piilon takana ja aloittaa toiminnan TOn merkistä neljällä lyhyellä kopautuksella tai taputtamalla.
Avustaja
liikkuu kumarassa noin 3 metriä sivuttain koiraan nähden. Avustaja
kääntyy koirakkoa kohti leventää ylävartalonsa nostamalla kädet
sivuilleen ja tekee samanaikaisesti voimistetun niiauksen jatkaa
kumarassa noin 3 metriä ja toistaa niiauksen jatkaa vielä noin 3 metriä toimien kuten edellä–riisuu hupun
ja heittää leikkiesinettä ilmaan kolme kertaa. Tämän jälkeen avustaja juoksee nopeasti toisen piilon taakse
kyykkyyn riisuen samalla viitan pois päältään. Avustaja pitää leikkiesinettä käsissään polviensa päällä.
Koiralle, joka tulee viime hetkellä perille, tarjotaan mahdollisuutta lyhyeen leikkiin.
Koiran saapuessa avustajan luo
-koiraan
pidetään neutraali kontakti, koiralle ei tarjota mitään ärsykkeitä,
avustaja pitää leikkiesineestä kiinni kahdella kädellä.
-avustaja tulee piilosta rauhallisesti pois ja pitää rintamasuunnan linjassa toiseen piiloon
-koiralle tarjotaan leikkiesinettä siten, että luonnekuvaajalla on mahdollisuus nähdä puruote
-aktiivisissa osioissa avustaja saa käyttää hillittyä ja houkuttelevaa ääntä.
Kiinnostus:
5%1 Ei kiinnostu avustajasta
24%2 Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja
66%3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
4%4 Kiinnostunut avustajasta, yksittäisiä lähtöyrityksiä
0%5 Erittäin kiinnostunut avustajasta, toistuvia lähtöyrityksiä
uhka/agressio:
69% 1 Ei osoita uhkauseleitä ihme ettei yhtään pöhissyt
13%2 Osoittaa yksittäisiä (1-2) uhkauseleitä osion ensim. osassa
12%3 Osoittaa yksittäisiä (1-2) uhkauseleitä osion ensim. tai toisessa osassa
1%4 Osoittaa useampia uhkaus- eleitä osion ensim. osassa
3%5 Osoittaa useampia uhkauseleitä osion ensim. ja toisessa osassa.
uteliaisuus:
80%1 Ei saavu avustajan luo tiedä sitte vaikuttiko juuri irti päästämisen hetkellä tien toisella puolella haukkunut koira vai olisiko metsän hajut muutenkin kiinnostaneet enemmän. Lisäksi avustaja puhui todella hiljaa, joten epäilen kuuliko Oiva hänen "koira, leikkimään" kutsuja.
9%2 Saapuu linjalle aktiivisen avustajan luo
3%3 Saapuu piilossa olevan puhuvan avustajan luo
4%4 Saapuu avustajan luo epäröiden tai viiveellä
2%5 Saapuu avustajan luo suoraan ilman apua
I Koiran kanssa leikitään 10 sekunnin ajan
jolloin pidetään rintamasuunta linjassa – leikkiesine luovutetaan
koiralle (10 sekunnin leikin jälkeen), jos koira pitää sitä otteessaan.
II Leikitään aktiivisesti 10 sekunnin ajan –jos
leikkiesine on avustajalla hän tarjoaa sitä koiralle saaliinomaisesti
–jos leikkiesine on koiralla ja se tarjoaa sitä avustajalle otetaan
esineestä kiinni –jos koira palaa avustajan luo ilman leikkiesinettä
avustaja leikkii kehonkielen ja äänen avulla (laumavietillä).
Leikkiesinettä ei oteta maasta, vaikka siihen olisi mahdollisuus.
Leikkiesine lasketaan kädestä, jos se on koiran otteessa.
Seistään passiivisena 10 sekunnin ajan katsomatta koiraan.
III Leikitään aktiivisesti 10 sekunnin ajan edellä olevien ohjeiden mukaisesti.
leikkihalu:
81%1 Ei osoita kiinnostusta
10%2 Ei leiki - osoittaa kiinnostusta
3%3 Leikkii - voi tarttua varovasti, mutta ei vedä
2%4 Tarttuu, vetää vastaan, voi irrottaa ja tarttua uudelleen
2%5 Tarttuu, vetää vastaan, ei irrota
yhteistyö:
82%1 Ei osoita kiinnostusta
6%2 Kiinnostuu, mutta keskeyttää
6%3 On kiinnostunut leikkivästä avustajasta
5%4 Kiinnostunut leikkivästä sekä passiivisesta avustajasta
0%5 Houkuttelee myös passiivista avustajaa leikkimään
Koira ei saavu avustajan luo
Jos koira ei tule perille avustaja istuu hiljaa 10 sekuntia –sen
jälkeen juttelee äänekkäästi piilolla 10 sekunnin ajan– minkä jälkeen
tulee linjalle ja leikkii 10 sekuntia – jos koira ei tule avustajan luo–
osiopäättyy. Koira ja ohjaaja käyvät tällöin avustajan luona TOn
kanssa. Jos koira tulee avustajan luo ja aloittaa leikin, toimitaan
kuten edellä. Oiva vietiin avustajan luo remmissä, mutta ei herraa pahemmin napannut, hiukan nuuhkaisi ja sitten alkoi haistelemaan metsän reunaa tarkemmin...
YLLÄTYS–osio 6
Tarkoitus
Kuvaa koiran valmiutta toimia yllättävässä tilanteessa.
Materiaali
Maastosta poikkeavan väriset haalarit ilman pehmusteita (miesten koko 52–54). Haalarin yläosassa sisällä
on oltava tuki, joka vakauttaa yläosan ja hihat liikkumattomiksi. Lahkeet kiinnitetään maahan siten, että
lahkeiden suut ovat leveinä, niiden ja maanpinnan väliin ei jää rakoa. Noin puoleenväliin hihoja kiinnitetään
koukut
vetoliinaan kiinnittämistä varten. Haalarin eteen ei saa rakentaa
näköestettä. Haalari ei saa näkyä sitä lähestyvälle koiralle.
Ympäristö
Paikka valitaan siten, että luonnekuvaajilla on mahdollisuus nähdä koiran toiminta koko osion ajan. Koiralle
on oltava riittävästi tilaa turvalliseen väistämiseen tasaisella maapohjalla. Koirakolla pitää olla maastossa
esteetön liikkumismahdollisuus. Aloitus-ja lopetuskohdat on merkitty 10 metriä ennen ja jälkeen haalarin.
Toteutus
Koira pidetään lyhyehkössä taluttimessa, jotta estetään koiran kääntyminen poikittain. Koiran ollessa 3
metrin
päässä haalarista, vedetään se ylös. Haalari vetäistään ripeästi ylös
koiran saapuessa merkitylle kohdalle 3 metrin päähän haalarista.
Haalarin pitää jäädä ylös liikkumattomaksi, jottei se aiheuta uutta
uhkaa. Ohjaajaa opastetaan pysähtymään heti kun haalari vetäistään ylös
ja samanaikaisesti irrottamaan taluttimesta sekä seisomaan paikallaan ja
katsomaan suoraan kohti haalaria. Ohjaaja on täysin passiivinen ja hän
toimii TOn ohjeiden mukaisesti. Koiran pysähtyessä ja haistellessa maata
tai kulkiessa ohjaajan takana ennen kuin haalaria on vedetty
ylös-kutsutaan koirakko takaisin aloituspaikalle ja he aloittavat osion
uudestaan.
Palautuminen/uteliaisuus
Kohtien 1–5 välillä pidetään 15 sekuntia taukoa.
1. Ohjaaja on passiivinen
2. Ohjaaja kävelee puoleenväliin kohti haalaria
3. Ohjaaja kävelee haalarin eteen
4. Ohjaaja alkaa puhua haalarille ja kyykistyy sen viereen samalla houkutellen koiraa luokseen
5. Ohjaaja vie koiran pois paikalta ja haalari lasketaan alas.Koira tuodaan uudestaan paikalle palautumaan.
pelko:
3% 1 Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti
15%2 Kyykistyy ja pysähtyy
42%3 Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista
23%4 Pakenee enintään 5 metriä
13%5 Pakenee enemmän kuin 5 metriä
puolustus/aggressio:
46%1 Ei osoita uhkauseleitä
31%2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä -varmaan pöhisee..
17%3 Osoittaa useita uhkauseleitä no joo, melko tyypillistä, en tiiä mitä oon ajattelut kun ensin olen meinannut että pöhinät riittäisi.
2%4 Osoittaa useita uhkauseleitä ja muutamia hyökkäyksiä
0%5 Osoittaa useita uhkauseleitä ja hyökkäyksiä, voi purra
uteliaisuus:
31%1 Menee haalarin luo, kun se on laskettu maahan/ Ei mene ajoissa samoin tämä olisi pitänyt arvata, semmonen kauhistus patsaat kaupungilla oli kun niitä pitkästäaikaa nähtiin, eikä ne edes hypänneet eteen tyhjästä
43%2 Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
13%3 Menee haalarin luo, kun ohjaaja seisoo sen edessä
5%4 Menee haalarin luo, kun ohjaaja on edennyt puoliväliin
5%5 Menee haalarin luo ilman ohjaajan apua
Koira,
jolla on palautumisvaikeuksia, viedään pois paikalta haalarin alas
laskemisen ajaksi. Sen jälkeen koira tuodaan uudestaan paikalle ja
yritetään saada se palautumaan. Koira viedään pois paikalta ja haalarit
nostetaan takaisin ylös ohituksien ajaksi.
Jäljellejäävä pelko/kiinnostus
Tarkkailtaessa jäljelle jäävää pelkoa ja kiinnostusta koirakko lähtee liikkeelle noin 10 metrin etäisyydeltä
ylösvedetystä haalarista. Talutin pidetään pitkänä, jotta koira voi väistää halutessaan. Koirakko ohittaa
haalarin oikealta ja jatkaa 10 metriä eteenpäin, missä kääntyy takaisin ja ohittaa haalarin toiselta puolelta
palaten lähtöpaikalle. Koira yritetään saada liikkumaan haalarin ja ohjaajan välissä. Ohittaminen toistetaan.
jäljelle jäävä pelko:
38%1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
18%2 Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla
22%3 Pieni niiaus tai nopeudenvaihtelu kerran, pienenee toisen ohituskerran jälkeen
12%4 Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintään kahdella ohituskerralla
5%5 Voimakas pelko, voi lisääntyä jokaisella ohituskerralla
jäljellejäävä kiinnostus:
63% 1 Ei osoita kiinnostusta haalariin
21%2 Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria yhdellä ohituskerralla
11%3 Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria väh. kahdella ohituskerralla ääniherkkyys osiossa Oiva palaa vielä haistelemaan haalaria itsekseen, joten kiinnostusta kyllä oli
0%4 Puree haalaria tai leikkii sen kanssa, kiinnostus vähenee
0%5 Puree haalaria tai leikkii sen kanssa väh. kahdella ohituskerralla
ÄÄNIHERKKYYS–osio 7
Tarkoitus
Kuvataan
koiran reaktioita yllättävän äänen yhteydessä. Materiaali ”Räminälaite”
koostuu esimerkiksi metalliketjusta, joka on 1–1,5 metriä pitkä sekä
kahdesta kattilankannesta, joita vedetään 3 metriä pitkää aaltopeltiä
pitkin. Pelti ei saa olla maata vasten vaan sen pitää olla korotetulla
alustalla (20–40 cm korkea), jotta ääni ei vaimennu. Räminälaite
sijoitetaan siten, että koira ja ohjaaja ohittavat sen oikealta puolelta
1,5 metrin etäisyydeltä.
Ympäristö
Paikka
valitaan siten, että luonnekuvaajilla on mahdollisuus nähdä koiran koko
osion suoritus.Koiralla on oltava mahdollisuus turvalliseen
väistämiseen. Koira ei saa etukäteen nähdä kohdetta ja siksi
räminälaitetta
ei saa sijoittaa täysin aukealle. Laitteen piilottamiseen riittää
muutama puun taimi tai vastaava. Palautumista tarkkailtaessa on tärkeää,
että koirakon kulkema reitti on esteetön. Kääntymiskohdat merkitään
sekä 10 metriä ennen että jälkeen laitteen keskikohdasta mitattuna.
Toteutus
Ohjaaja kulkee koira vasemmalla puolella talutin lyhennettynä samansuuntaisesti äänilähteen kanssa, jottei
koira
pysty kääntymään poikittain. Äänen on tultava täysin odottamatta ja
yllättäen.Osio aloitetaan koiran ollessa täsmälleen räminälaitteen
keskikohdalla. Räminän on kestettävä noin 3 sekunnin ajan.Ohjaaja
pysähtyy päästäen samalla taluttimen kädestään ja kääntyy heti äänen
suuntaan. Koira saa toimia vapaana ja selvittää äänen aiheuttajan.
Ohjaaja toimii TOn ohjeiden mukaisesti. Koiran pysähtyessä ja nuuskiessa
tai kulkiessa ohjaajan takana ennen kuin räminää on aiheutettu,
kutsutaan koirakko takaisin ja he aloittavat osion uudestaan.
pelko:
6%1 Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti
11%2 Kyykistyy ja pysähtyy
48%3 Väistää kääntämättä pois katsettaan
17%4 Pakenee enintään 5 metriä Oiva taisi luulla, että nyt tulee jotain niskaan, kun ei tullut se ei taida oikeen ymmärtää miksi olin niin tylsä ja jäin vaan pönöttämään paikalleni ja keksii muuta hommaa kuten haalarin, Timon ja muun yleisön tarkistamisen.
13%5 Pakenee enemmän kuin 5 metriä
Palautuminen/uteliaisuus
Kohtien 1–5 välillä pidetään 15 sekuntia taukoa.
1. Ohjaaja on passiivinen pysähtymispaikassa kääntyneenä kohti räminälaitetta
2. Ohjaaja kävelee puoleenväliin kohti räminälaitetta
3. Ohjaaja kävelee räminälaitteen eteen
4. Ohjaaja alkaa puhua räminälaitteelle ja kyykistyy sen viereen samalla houkutellen koiraa luokseen
5. Koira ei tule äänilähteen luo
uteliaisuus:
11%1 Ei mene katsomaan
29%2 Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa Oivalla oli "muuta puuhaa" eli pelolla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa ettei se tullut katsomaan laitetta, tosin eipä ollut uteliaisuuttakaan
14%3 Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja seisoo sen vieressä
14%4 Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja on edennyt puoliväliin
26%5 Menee räminälaitteen luo ilman apua Jäljellejäävä pelko/kiinnostus
Tarkkailtaessa jäljellejäävää pelkoa ja kiinnostusta koirakko lähtee liikkeelle 10 metriä ennen räminälaitetta.
Talutin
pidetään pitkänä, jotta koira voi väistää halutessaan. Koirakko ohittaa
räminälaitteen ja käy kääntymässä 10 metrin päähän merkityllä paikalla
palaten lähtöpaikalle. Ohittaminen toistetaan.
jäljellejäävä pelko:
61%1 Ei minkäänlaisia liikkumis-nopeuden vaihteluita tai väistämistä
17%2 Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla itse en huomannut, Oiva jopa merkkasi viereisen pusikon ja tuntui ettei sitä koko räminälaite kiinnostanut lainkaan
10%3 Pieni niiaus tai nopeudenvaihtelu kerran, pienenee toisen ohitus- kerran jälkeen
3%4 Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintään kahdella ohituskerralla
2%5 Voimakas pelko, voi lisääntyä jokaisella ohituskerralla
jäljellejäävä kiinnostus:
61% 1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
20%2 Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta yhdellä ohituskerralla
13%3 Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta väh. kahdella ohitus- kerralla
0%4 Puree laitetta tai leikkii sen kanssa, kiinnostus vähenee
0%5 Puree laitetta tai leikkii sen kanssa väh. Kahdella ohituskerralla
AAVEET-osio 8
Tarkoitus
Kuvataan koiran reaktioita kun uhkaavasti liikkuvat kohteet lähestyvät hitaasti edestä päin kohti koiraa.
Materiaali
Kaapu valkoista kangasta, joka on vastakohta taustalle. Kaapu koostuu kolmesta osasta: hame, yläosa ja
huppu.
Ympäristö
Osio suoritetaan sellaisessa avoimessa ja tasaisessa ympäristössä, että koira varmasti erottaa aaveet
takana olevasta maastosta. Tuulensuunta huomioidaan, jottei koira pysty havainnoimaan aavetta ennen
osion alkua. Varalla on oltava vaihtoehtoisia paikkoja. Osiota ei saa suorittaa koulutuskentällä.
Toteutus
Ohjaaja
pitää taluttimesta kiinni-jos koira kuitenkin haluaa paeta paikalta
(pako/ etäisyydenvaihtelut) on talutin laskettava irti kädestä.
Avustajat aloittavat liikkumisen TOn merkistä. Ohjaus ja
kääntymisliikkeet lopussa ohjaa TO. Aaveiden siirtymiset tapahtuvat 3
metrin välein. Koira, ohjaaja, luonnekuvaajat, TO ja yleisö sijoittuvat
oheisen kuvan mukaisesti.
Avustajat
Avustajat seisovat aloitushetkellä toisiaan katsoen varmistaen näin samanaikaisen aloituksen TOn
merkistä.
Avustajat kumartavat toisilleen yhtäaikaisesti kädet ristissä rinnan
päällä ja piilossa yläosan alla. Avustajien ollessa näkyvillä TO päättää
kumpi aloittaa etenemisen. Avustajien liikkeiden on oltava varmoja ja
kaavamaisia,
ei äkkinäisiä liikkeitä. Liikkeellelähtö ja pysähdykset tapahtuvat TOn
merkistä. Lopuksi TO käskee avustajia kääntymään ja laskemaan kätensä
näkyviin, ja näin annetaan koiralle mahdollisuus ottaa kontaktia.
puolustus/aggressio
11%1 Ei osoita uhkauseleitä
34%2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
45%3 Osoittaa useita uhkauseleitä -pöhisee, haukkuu, murisee
2%4 Osoittaa useita uhkauseleitä ja muutamia hyökkäyksiä
0%5 Osoittaa uhkauseleitä ja useampia hyökkäyksiä
tarkkaavaisuus
2%1 Yksittäisiä vilkaisuja, ja sen jälkeen ei kiinnostusta/ Ei kiinnostu lainkaan
3%2 Katselee aaveita silloin tällöin
23%3 Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista
44%4 Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja
21%5 Tarkkailee molempia aaveita koko osion ajan
pelko:
8%1 On ohjaajan edessä tai sivulla
17%2 On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, pientä välimatkanottoa
10%3 On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, vaihtelee paon ja kontrollin välillä
20%4 On enimmäkseen ohjaajan takana, vaihtelee paon ja kontrollin välillä ajattelin, että Oiva olisi ollut rohkeampi, mietin myös vilkuiliko Oiva taaksepäin pakoreitti mielessä (kuten kuvaajat asian tulkitsivat) vai tarkistiko se missä Timo on ja saisiko häneltä jotain jeesiä tilanteeseen, kun minä kerran vaan pönötin paikallani
38%5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta / Pakenee
Uteliaisuutta ja palautumista kuvattaessa avustajat seisovat täysin hiljaa. Ohjaaja toimii TOn ohjeiden
mukaisesti.
Uteliaisuus ja kontaktinotto
1. Ohjaaja päästää taluttimen kädestään tai irrottaa taluttimen kaulaimesta mikäli koira seisoo ohjaajan
lähellä rauhallisena. Koira valitsee itse,kumpaa aavetta se haluaa ensin tutkia.
2. Ohjaaja kävelee puoleenväliin (noin 2 metriä) koiran valitsemaa aavetta kohti. Jos koira ei osoita
kiinnostusta tai valitse kumpaakaan aavetta, kävelee ohjaaja 2 metriä suoraan eteenpäin aaveiden
keskikohtaa kohden.
3. Ohjaaja kävelee TOn määräämän aaveen eteen ja pysähtyy halausetäisyydelle kasvokkain.
4. Ohjaaja ja aave keskustelevat keskenään. Ohjaaja voi houkutella koiraa.
5. Ohjaaja ottaa aaveelta hupun päästä vetäen sen eteenpäin ja jättäen roikkumaan rinnalle (katso kuvaa)
jatkaen samalla keskustelua. Avustaja on yhä passiivinen koiraa kohtaan. Jos koira tervehtii, avustaja
tervehtii välittömästi takaisin.
6.
Jos koira ei tervehdi-avustaja tarjoaa koiralle kontaktia 15 sekunnin
kuluttua seisten. Kun koira on tervehtinyt ensimmäisen aaveen,
suoritetaan palautuminen toisen aaveen osalta seuraten kohtia 4–6. Jos
avustaja ei saa otettua koiraan kontaktia, riisutaan aaveilta puvut
ohjaajan ja koiran läsnäollessa. Ohjaaja ja koira sekä avustajat
lähtevät lyhyelle kävelylle yhdessä.
Avustajien tulee olla aina seisoma-asennossa.
uteliaisuus:
59%1 Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois / Ei mene ajoissa kesti melko kauan, ennen kun Oiva tajusi aaveiden olevan ihmisiä, oikeastaan vasta kun kaavut riisuttiin
22%2 Menee katsomaan, kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja houkuttelee koiraa
7%3 Menee katsomaan, kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä
2%4 Menee katsomaan, kun ohjaaja on edennyt puoleenväliin
2%5 Menee katsomaan ilman apua
kontaktinotto aaveeseen
41% 1 Torjuu kontaktia/ Ei mene ajoissa outoa mielestäni oli, kun yritin houkutella Oivaa toisen aaveen luo se meni juurikin toisen luo, jälkikäteen mietin ajattelikohan se, että minä "vahdin" toista ja hänen pitää pitää silmällä toista ja kun vaihdoin toisen aaveen luo Oivan piti äkkiä mennä sen aaveen luo jonka luota olin lähtenyt..en tiedä onko ihan hullu ajatus
9%2 Hyväksyy avustajan tarjoaman kontaktin, mutta ei vastaa siihen
18%3 Vastaa avustajan tarjoamaan kontaktiin
22%4 Ottaa itse kontaktia avustajaan
1%5 Innostunutta kontaktinottoa avustajaan, esim. hyppii tai vinkuu
LEIKKI 2–osio 9
Tarkoitus
Kuvataan koiran kykyä leikkiä esineellä ja verrataan ovatko reaktiot muuttuneet ensimmäisien leikkien jälkeen.
Toteutus
Koira ja ohjaaja menevät osoitetulle paikalle noin 10 metrin päähän yleisöstä. Sen jälkeen koira irrotetaan
taluttimesta ja se saa olla vapaana koko osion ajan. Ohjaaja ja TO seisovat noin 4 metrin päässä toisistaan.
Leikki ja ote
1. TO opastaa ohjaajaa houkuttelemaan koiraa leikkiin vetämällä esinettä maata pitkin kaksi lyhyttä
nykäisevää vetoa.
2. Ohjaaja heittää esineen TOlle, joka heittää sen takaisin ohjaajalle, joka heittää sen vielä takaisin TOlle.
3. TO heittää esineen nopeasti noin 10 metrin päähän itsestään siten, että kuvaajilla on mahdollisuus nähdä
tarttumisote.
4. Koiran tarttuessa esineeseen opastetaan ohjaajaa kääntymään ja juoksemaan muutama askel koirasta
poispäin samalla houkutellen koiraa luokseen.
5. Jos koira ei tule ohjaajan luo, TO antaa ohjaajalle varaesineen koiran houkuttelemis
eksi luokseen.
6. Ohjaaja aloittaa taisteluleikin/leikin koiran kanssa ennen seuraavaa osiota.
leikkihalu:
16%1 Ei leiki - ei osoita kiinnostusta
13%2 Ei leiki - osoittaa kiinnostusta
22%3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/ vähenee arvio pysyi samana kuin ensimmäisessä leikissä, mutta mielestäni Oiva oli hitusen passiivisempi. Niin tai näin sen verran innostui kuitenkin, että eri osioista oli palautunut hyvin
36%4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
3%5 Leikkii - aloittaa erittäin nopeasti ja on hyvin aktiivinen
tarttuminen:
22%1 Ei tartu esineeseen
9%2 Ei tartu, nuuskii esinettä
39%3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
17%4 Tarttuu heti koko suulla
2%5 Tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista
AMPUMINEN–osio 10
Ohjaaja päättää ammutaanko laukaukset vai ei. Menettelystä ilmoitettava ennen osiota 9.
Tarkoitus
Kuvataan koiran reaktioita laukausten yhteydessä. Koiran reaktioita kuvataan sekä aktiivisena (leikissä) että
passiivisena.
Tässä osiossa voidaan käyttää koiran omaa lelua. Mikäli koiraa ei saada
innostumaan minkäänlaisesta aktiviteetista, ammutaan kaikki neljä
laukausta passiivisuuden aikana. Testinohjaajan toiminta sijoittuu
koirakon ja ampujan näkyville.
Materiaali
Starttipistooli (9 mm), kuulosuojaimet ja leikkiesine tai koiran oma lelu.
Ympäristö
Samassa ympäristössä Leikki 2–osio 9:n lopuksi. Vältettävä kaikua, joka voi lähteä lähellä olevista rakennuksista tms.
Toteutus
Aktiviteetti
Ohjaaja leikkii vapaana olevan koiran kanssa leikkiesineellä. Jos tämä ei onnistu, voi koiran aktivoida jollain
muulla tavoin, esim. ohjaaja ja koira juoksevat kehää. Aktiviteetti alkaa noin 10 sekuntia ennen ensimmäistä
laukausta.
10 sekunnin kuluttua ammutaan toinen laukaus. Kahden ensimmäisen
aktiviteetin aikana ammutun laukauksen jälkeen TO käskee kytkemään
koiran taluttimeen sekä ottamaan leikkiesineen ja laittamaan se takin
sisälle. Esine on oltava koiralta täysin näkymättömissä.Tämän jälkeen
koirakko kävelee puoleenväliin TOa kohti ja palaa takaisin seisomaan
rauhallisena paikoilleen. Tämän jälkeen koiran käytöstä arvioidaan myös
passiivisuuden aikana.
Passiivisuus
Ohjaaja seisoo koiran kanssa rintamasuuntaa kuvaajiin päin pitäen koiran pitkässä taluttimessa ja
käskemättä koiraa paikoilleen. Noin 10 sekunnin kuluttua ammutaan ensimmäinen laukaus, ja toinen
laukaus 10 sekunnin kuluttua edellisestä.
Lopuksi
Koiraa houkutellaan leikkimään.
Huomioitavaa
Laukaukset ammutaan TOn merkistä.Avustaja
Ampujan on oltava koiralta ja ohjaajalta piilossa noin 20 metrin etäisyydellä. Laukaukset ammutaan vain TOn antamilla merkeillä.
39%1 Ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön
20%2 Häiritsevyys lisääntyy leikin/passiivisuuden aikana, sen jälkeen välinpitämätön
10%3 Kiinnostuu laukauksista, yleisöstä tms, mutta palaa leikkiin/passiivisuuteen
6%4 Keskeyttää leikin/ passiiv., lukkiutuu yleisöä, laukauksia tms kohden, ei palaa leikkiin/ passiivisuuteen kovin olisi kiinnostanut mistä ääni tuli, pelosta ei kuvaajien mukaan ollut kyse, kuulemma metsästysvietti voi tehdä sen että laukauksesta koira odottaa palkan putoavan taivaalta, ihmettelen kun sellaista kokemusta ei ole Oivalla koskaan ollut
14%5 Häiriintynyt, pelokas / Yrittää paeta / Ohjaaja luopuu ampumisesta
- uteliaisuus: etäleikissä aikaraja tuli vastaan, haalarilla voimakas reaktio(pelko), joten myös aikaraja vastaan ennen kuin uteliaisuus olisi voittanut, äänihekkyydessä ei niin voimakasta reaktiota kuin visuaalisessa yllätyksessä vrt. aaveet eli Oiva reagoi visuaalisiin ärsykkeisiin ääntä herkemmin.
KUVAAJIEN PALAUTE:
Oiva on sosiaalinen koira, käsittelyssä käyttäytyy, kuten olisi näyttelyssä tms.Tarkkailtavia asioita olivat uteliaisuus, pelko, agressiivisuus, jäljellejäävät reaktiot ja kuvauksen aikana paineistuminen ja palautuminen.
Oiva on sosiaalinen koira, käsittelyssä käyttäytyy, kuten olisi näyttelyssä tms.Tarkkailtavia asioita olivat uteliaisuus, pelko, agressiivisuus, jäljellejäävät reaktiot ja kuvauksen aikana paineistuminen ja palautuminen.
- uteliaisuus: etäleikissä aikaraja tuli vastaan, haalarilla voimakas reaktio(pelko), joten myös aikaraja vastaan ennen kuin uteliaisuus olisi voittanut, äänihekkyydessä ei niin voimakasta reaktiota kuin visuaalisessa yllätyksessä vrt. aaveet eli Oiva reagoi visuaalisiin ärsykkeisiin ääntä herkemmin.
- pelko: haalarin noustessa ei irrottanut katsetta väistäessään, ääniärsykkeessä kääänsi pään
pois eli pelko oli tässä suurempi, aaveilla voimakkain vilkuili taaksepäin pakoreittiä ja puntaroi paon ja kontrollin välillä, mutta kontrolli oli voimakkaampi.
- agressiivisuus: yllätyksellä (haalari) voimakkaasti, aaveilla vähän aluksi, mutta muuttui pian peloksi kun aaveet vain jatkoivat lähestymistään
- jäljellejäävät reaktiot: yllätyksellä (haalari) aika paljon pelkoa mukana, mutta myös kiinnostusta, muisti voimakkaammin näkö kuin ääniärsykkeen. Äänessä ekalla ohituksella muisti, mutta toisella ei ollut enää lainkaan kiinnostunut laitteesta.
- agressiivisuus: yllätyksellä (haalari) voimakkaasti, aaveilla vähän aluksi, mutta muuttui pian peloksi kun aaveet vain jatkoivat lähestymistään
- jäljellejäävät reaktiot: yllätyksellä (haalari) aika paljon pelkoa mukana, mutta myös kiinnostusta, muisti voimakkaammin näkö kuin ääniärsykkeen. Äänessä ekalla ohituksella muisti, mutta toisella ei ollut enää lainkaan kiinnostunut laitteesta.
- Leikki alussa lopussa ihan samalla tavalla
joten palautunut paineistumisesta
Pentutesti, 9.10.2010
testaaja: Hanna Hautamäki
1. Käyttäytyminen sylissä
5 p erittäin rentoutunut/innokas
4 p hyvin rentoutunut
3 p melko rentoutunut/mielistelee, kynnet hieman esillä
2 p jännittää
1 p paniikki
2. Rohkeus
5 p tulee rohkeasti ja reippaasti, häntä ylhäällä
4 p tulee rohkeasti, häntä alhaalla
3 p varovainen, ei lähde heti liikkeelle, liikkuu hitaasti/matalana
2 p kestää kauan, ryömii, arkailee, liikkuu kutsuttaessa
1 p ei liiku, pakenee, vinkuu, tärisee
3. Kontakti ihmiseen
5 p avoin, ystävällinen, vapautunut, puree, kiipeää syliin
4 p ottaa kohtuullisen hyvin kontaktia
3 p pientä epävarmuutta/haluttomuutta
2 p jännittää, hieman väistää, on matalana
1 p ei kontaktia, pelkää, pakenee
4. Taistelutahto
5 p taistelee keskittyneesti, murisee, hyvä ote
4 p taistelee kohtuullisesti, hyvä ote, ei murise
3 p puree kevyesti, luopuu/irtoaa helposti
2 p puree kevyesti, ei taistele
1 p ei pure, jahtaa hieman
5. Noutaminen/saalisvietti (3,5 p)
5 p ryntää perään, vie lelun pois
4 p ryntää perään, jää sinne
3 p ryntää perään, tuo takaisin
2 p menee perään hitaasti/viiveellä
1 p ei lähde perään
6. Koulutettavuus
5 p hyppii vasten, riehakas, ei keskity, vinkuu
4 p tekee keskittyneesti, jatkuvalla mielenkiinnolla
3 p istuu muutaman kerran, ei innostuneesti
2 p istuu muutaman kerran, touhuaa muuta välillä
1 p ei kiinnostu tekemään mitään
7. Dominoivuus/alistuminen (3,5 p)
5 p taistelee voimakkaasti, puree, murisee
4 p taistelee voimakkaasti
3 p taistelee osan aikaa
2 p rentoutuu
1 p paniikissa, virtsaa alleen, jäykistyy kauhusta
8. Palautuminen (4,5 p)
5 p palautuu välittömästi, häntä ylhäällä
4 p palautuu melko nopeasti, häntä alhaalla
3 p palautuu hitaasti
2 p palautuu jotenkin, ei täydellisesti
1 p ei pysty palautumaan, virtsaa
9. Ääniherkkyys
5 p menee heti tutkimaan
4 p menee tutkimaan varovasti
3 p pystyy toimimaan, ei mene lähelle/tulee kutsuttaessa
2 p palautuu hitaasti/ei tule lähelle edes kutsuttaessa
1 p pakenee, paniikissa, ei palaudu
10. Kivun sietokyky (4,5 p)
5 p ei reagoi
4 p reagoi pienellä tassun vedolla
3 p reagoi äännähdyksellä
2 p reagoi voimakkaasti kiljumalla
1 p pyristelee paniikissa irti
11. Käyttäytyminen pöydällä
5 p liikkuu järkevästi ja rohkeasti, häntä ylhäällä
4 p liikkuu kohtuullisen rohkeasti, häntä alhaalla
3 p liikkuu varovasti, kynnet esillä
2 p jännittää, liikkuu hiena/matalana, yrittää pudottautua
1 p paniikissa, ei liiku, tärisee, vinkuu
12. Toimintakyky (4,5 p)
5 p lähestyy rohkeasti, häntä ylhäällä
4 p lähestyy melko rohkeasti, häntä alhaalla
3 p lähestyy varovasti/matalana
2 p ei lähesty
1 p pakenee/ei lähesty, haukkuu, murisee
13. Peilitesti (2,5 p)
5 p lähestyy, häntä ylhäällä
4 p lähestyy, häntä alhaalla
3 p lähestyy, kiehnää peilin ympäri
2 p ei liiku kohti
1 p murisee, haukkuu, vinkuu, pakenee
14. Laumavietti (4,5 p)
5 p seuraa, häntä ylhäällä, puree lahjetta
4 p seuraa häntä alhaalla
3 p seuraa kauempana/viiveellä
2 p seuraa matalana, arkaillen, häntä koipien välissä
1 p ei seuraa, pakenee
YHTEENSÄ 57,5 p
62- p: Pentu on agressiivinen, dominoiva, röyhkeä ja itsevarma. Ei
suositella ensimmäiseksi koiraksi, eikä lapsiperheeseen. Tarvitsee
määrätietoisen kouluttajan, paljon koulutusta ja johtajuusharjoituksia.
Voi olla erinomainen koira oikeissa käsissä.
48-61 p: Pentu on melko dominoiva ja itsevarma, mutta tasapainoinen.
Ei helpoin vaihtoehto ensimmäiseksi koiraksi, eikä pieniä lapsia
omistavaan perheeseen. Tarvitsee johdonmukaista koulutusta ja
johtajuusharjoituksia. Erinomainen harrastus/kisakoira.
37-47 p: Ns."helppo koira". Sopii lapsiperheisiin ja myös ensimmäiseksi koiraksi ja harrastuskaveriksi.
27-36 p: Alistuva/pehmeä koira, joka tarvitsee ystävällisen, rauhallisen
ja kärsivällisen kouluttajan ja paljon sosiaalistamista.
0-26 p: Koira on epäsosiaalinen tai äärettömän ujo ja arka. Hermorakenne
ja toimintakyky ovat heikkoja.Stressaa helposti ja reagoi liioitellusti
kaikkeen. Voi kehittyä pelkopurijaksi. Ei suositella lapsiperheisiin,
eikä harrastuskoiraksi. Tarvitsee kokeneen kouluttajan ja erittäin
paljon sosiaalistamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti