Viimeinen Seili-reissu takana

Päärakennus, vanha spitaalisten- ja mielisairaala.

14.7. tultiin viimeisen kerran Seilistä kotiin ja nyt on jo viikko yötöitä lepakko pyynneissä takana. Nyt oleskellaan viikonloppu mökilä ja vettä tulee oikeen kunnolla. Kun tultiin tänne, Oiva kirmasi nurmikolla siihen malliin, että olisi voinut luulla että se on ollut ainakin kuukauden sisällä suljettuna...

 

Nyt on hyvä väli kirjoitella viimeiset jorinat Seilistä. Majoituttiin Seilissä Mankeli nimiseen rakennukseen (kuva alla). Oiva oli nätisti ja hissukseen, mutta koville otti, kun jouduin jättämään Oivan yksin monta kertaa päivässä, koska muihin tiloihin ei saanut ottaa koiraa. Sikalan aitauskaan ei käynyt päinsä kun Oiva ei kestänyt sitä että minä liikuin pihapiirissä, mutten huomioinut häntä. Loppujenlopuksi Oiva ei suostunut menemään Mankeliin sisälle, vaan jouduin ennakoimaan aina ennen lenkkien loppua ja laittamaan hihnan kiinni :(

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aakkeella laakeella nurmialueella kirkon edessä oli hyvä treenailla ja leikkiä. Harjoiteltiin myös vireenhallintaa uusin vinkein. Oiva oli niin kieroksilla että toimikin ihan eri tavalla kuin ennen ja meikäläisellä meni sormi suuhun...Saalisleikillä nostettiin virettä ja sitte rauhotuttiin. Kun Oiva oli maate rauhassa nousin lelun kanssa hiljalleen. Sitte tapahtui tutut jutut eli lelua yritettiin saada haukkumalla ja törkeästi vaan ottamalla mun kädestä. Käänsin selkäni haukuille ja estin kädellä. Tässä kohtaa yleensä Oiva on luovuttanut ja rauhoittunut, mutta nyt se saikin kauhean hepulikohtauksen; jahtasi omaa häntäänsä ja juoksi ja syöksyili sinnetänne tuhatta ja sattaa kuin mikäkin pipi päinen...että sellaista rauhottumista. Tarvii seuraavaksi laittaa se liinaan tms. kiinni, että pystyn estämään nuo hepulitkin. Olis kyllä niin hyödyllistä, jos yhdellä sanalla sais virettä nostettua ja toisella koiran rauhottumaan täysin, joten tän harjottelua kyllä jatketaan ehdottomasti.

 

 

 

 

Kepit on ihan ykkösjuttu ja parasta on noutaa niitä vedestä! Molemmat uitiin melkoisesti, auringon porottaessa lähes joka päivä.

Seilissä on monen monta mahtavaa puuta. Kirkon lähellä on iso mänty josta näyttää kasvavan toisia mäntyjä sisältä. Sitten meidän lenkkipolulle osui joku niin iso lehtipuu, että lehdet hädin tuskin erotti korkeuksista. Mahtava muhkurainen runko sillä oli. Lisäksi mentiin valtavan lehmuksen alta, joka kukki niin että ilma täyttyi makeasta tuoksusta ja koko puu surisi öttiäisten kerätessä siitä mettä.

 

Löydettiin myös ensimmäiset kanttarellit ihan heinäkuun alussa keskeltä polkua! Ne olivat niin pieniä (kuvassa Oivan edessä, jos erottaa..) että jätettiin ne vielä kasvamaan. 

 

Lisäksi ihmeteltiin kuoriutuvaa puuta,  pähkinöitä, monenmoisia kääpiä ja ihania metsämansikoita. Meikäläinen voisi kyllä muuttaa tälläiselle saarelle koska vaan.

Aina kun oli hommia, joita tein ulkona otin Oivan mukaan. Innokkaasti Oiva olisi halunnutkin osallistua kaikkeen...Kun haettiin ahdinpartaa rantavesistä myös Oiva alkoi repimään levää pohjasta. Kuplat vaan nousi kun se tunki päätään veden alle. Saa nähdä koska se hoksaa miten sukelletaan. Myös saavit, joissa kasvatimme rakkolevää ja meriajokasta oli äärest kiinnostavia, kun kerran minäkin kävin niitä aikaajoin sorkkimassa.

Seilissä on paljon peuroja ja kauriita, mutta Oiva ei niistä kummemmin välittänyt. Yhden ainoan kerran se lähti karkuun loikkivan peuran perään ja siinäkin oli enemmän sellainen "mikäs sä oot? Mäkin osaan loikki!"-fiilis, kuin että paisti olisi ollut mielessä.  Ja monta kertaa ollaan menty ihan läheltä ohi. Alla olevista kuvista voi arvata että punkkeja oli taas vaikka muille jakaa. Oiva on nirsoillut valkosipulin suhteen, joten vaihdoin sen kuivattuun, mikä uppoaakin nyt hyvin. Ihan selvä ero on punkkien tarttumisen kanssa on riippuen meneekö valkosipulit massuun vai pisin lattioita.

 zoom -->

Oivan luomu bilehileet

 Kallioillakin tuli kiipeiltyä jonkin verran ja, jälleen, maisemat olivat kyllä upeat.

Tässä mennään pers edellä puuhun ;)

Kepin kiinniotosta syntyneet jarrutusjäljet vasemmalla...

 

 

Lehmät olivat siirtyneet lähemmäs asutusta ja käytiin katsomassa niitäkin muutamana iltana. Mielenkiintoisempi tuttavuus oli karja-silta, josta lehmät ei pääse yli. Hienosti Oiva oppi kulkemaan muutamaa lautaa pitkin yli. Hyvää koordinaatio-harjoitusta.

Sitte tähän päivään. Muutama päivä sitten aloin vihdoin tosissani opettamaan naksutinta Oivalle. Nyt teen pohjatyön kunnolla, että siitä olisi jotain hyötyäkin. Ens viikolla kokeillaan toimiiko homma. Eiköhän. Kaatopaikalla löysin sopivan korkuisen ja kapean penkin, jonka kanssa ollaan harjoiteltu TOKO-hyppyä. Hyvin Oiva hoksasi homman juonen ja jää paikalleen esteen toiselle puolelle riippumatta miten ja minne minä hyppelen, kunnes saa vapautus käskyn. Tässä rupee ALO liikkeet olemaan sellaisessa mallissa, että voisi ruveta vilkuilemaan lähialueen kokeita...Itteä tarttee kyllä psyykata, että toimii se koira ilman namejakin. Toimii, joo, mut ohjaaja ei toimi ellei oo namia kädessä...

Vesikoiratreffit ja Nadador-päivät

Inca, Oiva, Hugo, Romy, Molla

 

Jokin aika sitten treffattiin vesikoiraporukalla Ruissalossa. Paikalla oli meidän lisäksi Inca ja kolme pientä mustaa sormuspentueesta! Aikalailla olivat kasvaneet siitä kun kävivät kylässä 6-viikkoisina. Tarkoituksena oli harjoitella hihnakävelyä koiraporukassa ja päättää tapaaminen uimiseen. Meillä on melkoisia ongelmia hihnakäyttäytymisessä kun kävellään yhdessä muiden koirien kanssa..keskenään mennään nätisti eikä vastaantulevat koiratkaan aiheuta kummosiakaan reaktioita, mutta yhdessä muiden koirien kanssa ei voida kävellä...Kiskominen on aivan järjetöntä, joten harjoitus tuli meille todella tarpeen. Olin varustautunut useilla maailman parhailla leluilla ja vaikka millä nameilla mukaan luettuna raa'at broiskun sydämet, mutta kaikesta huolimatta en saanut Oivaan kummoistakaan kontaktia. Lopulta päädyin pitämään sen lyhyessä hihnassa takanani, ja silti kiskominen oli aikamoista. Nadador-päivillä sitten neuvottiinkin kieltämään kunnolla ja kehumaan, kun kävelee hyvin. Muiden hajut on niin ylivoimaisia, ettei niitä voita mikään. Seuraavaa tilaisuutta odotellessa...

Romy, Molla, Inca ja Oiva

Heinäkuun ensimmisenä viikonloppuna Oivan kasvattaja järjesti aivan mahtavat Nadador-päivät. Perjantaina oli agilityä. Koska me ei ainakaan vielä harrasteta agilityä saimme valita ongelmamme/haasteemme ja siihen paneuduttiin intensiivisesti 15 min ajan. Valitsin TOKO-noudon. Olen edennyt ihan liian nopeasti ja liian suurina paloina, joten ilmankos se on tökkinyt...Nyt vain pilkkomaan liikettä ja treenaamaan maltilla. Lauantaina ja sunnuntaina oli vireen hallinta koulutusta ja paimennusta pienemmissä ryhmissä ja lisäksi lauantaina oli näyttelykoulutusta ja MatchShow.

Palloaddikti Rufus

Piha-parturin käsittelyssä Mingo

Oiva ja Mökö-sisko etualalla. Pieni kokoero...

Oiva, sisarrukset Romy ja Hugo sekä Oivan sisko Elda. Isot veljet ja pienet siskot.

Oiva ja Elda (jalkojen määrästä päätellen myös Romy..?) ja Mökö

Vire ylös...

Vireenhallinnassa sai uusia näkökulmia leikkimiseen ja treenaamiseen. Nyt vaan kovasti kotona harjoittelemaan vihjesanoja vireen nostamiselle ja laskemiselle. 

...ja alas

Näyttelykoulutus tuli tarpeeseen, enää ei tarvitse miettiä asetteleeko sitä koiran ihan väärin kun ainakin periaatteessa tietää miten sen pitäisi seistä. Oivan sisko Mökö, edistyi hurjasti päivän aikana ja vei MatchShown voiton!

Olka, Oiva, Reima, Mingo, Bobo ja Mökö

Siskot vierekkäin (Mökö, Elda)

TOP3: Mökö, Inkeri ja "joku väärän rotuinen" ;)

Outi ja Taku näyttää mallia

Sunnuntaina oli meidän vuoro suunnata paimentamaan. Jännityksellä odotin miten Oiva suhtautuu lampaisiin (ei ollut ennen nähnytkään) ja kyllähän sitä paimennusviettiä löytyi! Kovin saatiin kehuja vaikka kyllä sitä itsestä tuntui niiin kömpelöltä...Liikaa liikkuvia osia ;) Lisäksi kun on tottunut kädellä näyttämään että mene tuonne, niin nyt huidottiinkin sillä kädellä minne ei saanut tulla. Niinhän siinä kävi että näytin toisella kädellä että tuonne ja huidoin keppi-kädellä ei tänne, eli olin molemmat kädet leviänä, mikä tarkoittaakin että koiran on pysähdyttävä...Mahtoi Oiva olla sekaisin...Jossain kohtaa Oiva alkoi ottaa kepistä häiriötä ja haukkui sitä, joten se takavarikoitiin minulta ja siinä sitte yritettiin ohjata pelkillä käsillä! Niin hienosti se paimensi meikäläisen mokailuista huolimatta, että täytyy päästä vielä uudestaan kokeilemaan.

 Myös Oivan siskot Elda ja Mökö ja äiti Niña olivat ensimmäistä kertaa paimentamassa. Eldan paimennusta ei nähty, mutta intoa oli kuulemma riittänyt, Mökö hiukan aristeli ensin lampaita, mutta rohkaistuttuaan paimensi kyllä. Niña oli aitauksessa kasvattajan kanssa isännän piileskellessä puskassa kameran kanssa. Kun Niña hoksasi Arton ei lampaat enää kiinnostaneet, mutta sitä ennen sekin paimensi ihan mukavasti. Pellon reunalle ehti myös Oivan kolmas sisko Aura, joka ei muuten osallistunut päiville. Veli-Retaletta ja isä-Leónia lukuunottamatta koko perhe oli siis koolla.

Oiva ja Aura-sisko

Niña paimentaa

 Niñan vuoron päätyttyä taivas repesi ja alkoi sataa kaatamalla, tuulla kovaa, ukkostaa ja salamoida! Juostiin kilpaa autoille ja koska meillä ei ollut mitään enää ohjelmassa lähdettiin kotiin märkinä ja väsyneinä, pää täynnä uutta oppia ja intoa. Kuuleman mukaan loputkin iltapäivän koirakot pääsivät hurjasta säästä huolimatta vielä lampaille, jotka eivät muuten välittäneet ukkosesta lainkaan.

Tietotekniikka ARGH!

Juu..latailin kuvia Nadador-päiviltä picasaan ja onnistuin poistamaan albumin, joss oli melkein kaikki tänne laitetut kuvat ja ylläri, hävishän ne täältäkin :( Sen verran ärsyttää, että kaipa täytyy latailla teksteihin uudet kuvat kun joutaa...sen jälkeen täytyykin päivitellä mitä kaikkea opittiin ja koettiin Nadador-päivillä ja mitä kaikkea muuta ollaan ehditty tehdä...

Nyt ollaan Seilissä. Säät on suosinut, punkkeja piisaa (kärsivällisyys niiden suhteen ei ole vielä mennyt) ja meikäläinen paiskii töitä hulluna (kärsivällisyys sen suhteen on mennyt useastikin...) Nyt pehkuihin, että jaksaa taas huomenna.

Kesäkiireitä

Kesäkuu on melkeen jo hujahtanut ohi. Aika on mennyt nopeasti ja kaikenlaista on touhuttu. Mökillä ollaan vietetty aikaa niin paljon kuin mahdollista. Oivan lempipuuhaa on kätkeä isoja raakoja luitaan kuopasta toiseen, kaivaa ne esille hetkenkuluttua ja kätkeä uudelleen… Nurmikolla on kiva juosta täysillä! Mökillä Oiva kohtasi myös ensimmäisen kerran ruohonleikkurin.  Koira painaa niin kierroksilla, että kotona ollaan sitten ihan kuitti, kun voi rauhassa rentoutua. Saa nähdä kauanko menee, että tuo hoksaa, että terassilla voi vaan pötkötelläkin, ei koko ajan tarvitse touhuta jotain tuhatta ja sataa…Toisaalta, touhutkoot kaikella nuoruuden innolla.

 

 Minä aloitin kuukauden työpätkän siirahommissa Seilissä. Työt alkoivat siirojen hakureissuilla, jonne en uskaltanut Oivaa ottaa mukaan…busterilla useamman tunnin matka koiralle, joka ei koskaan ole ollut veneessä olisi ollut mielestäni liikaa..Lisäksi välillä oli niin tuulista (ja sateista), että itsellekin tuli sellainen ole että olisi käynyt kaikki mahdolliset huvipuisto laitteet läpi peräkanaa…Toinenkaan vaihtoehto ei niin hyvä ollut (parempi kuitenkin), Oiva joutui olemaan yksin kotona 12 h. Hyvin meni kuitenkin pidempikin yksinolo,  meikäläisen huonoa omaatuntoa lukuun ottamatta. 

 

Sateiden keskelle mahtui paahtava hellejaksokin: mittari näytti yli 30! Parvekkeella olleet kynttilätkin sulivat epämääräisiksi mytyiksi… Yritin tehdä Oivan oloa mukavammaksi pukemalla sille kylmällä vedellä kastellun t-paidan. Uudessa kevythäkissä (joka oli melkosesti suurempi kuin luulin tilanneeni...) oli Oivasta paras köllötellä t-paita päällä.. 

Vapaista nautittiin mökillä ja Oiva innostui uimisesta oikein todenteolla. Ensimmäistä kertaa se pääsi polskimaan ihmisten kanssa. Hiukan tulevaisuudessa mahdollisesti rasittava piirre nosti päätään: naapurin liikkuessa tontillaan Oiva aloitti murinahaukun…Melko lyhyeen se aina loppui mutta alkoi aina uudestaa naapurin hahmon liikkuessa koivikon takana…Täytyy pitää tilannetta silmällä, ettei pääse vahtiminen karkaamaan käsistä. Ilmoittaa saa muista ihmisistä, mutta haukuminen/murina ei saa olla jatkuvaa…

 

Siirojen ollessa koossa työt siirtyivät kokonaan Seiliin, joten Oiva tuli mukaan silloin kun Timolla oli pitkiä työpätkiä. Ensimmäisen kerran otin Oivan mukaan vain päivän reissulle. Ajattelin, että se olisi kevyempi hälle niin. Matkat linja-autolla ja yhteysaluksella meni hyvin. Oiva kiipesi itse jopa todella jyrkät portaat sekä ylös että alas yhteysalus Lintalla. Seilissä olikin sitten vaikeampi homma, kun suljettiin piha-aitaukseen ja minun piti kulkea aitauksen ja päärakennuksen väliä, joten ikään kuin jätin Oivan useasti yksin, eikä asiaa ilmeisesti helpottanut, että se näki joka kerta kauas loittonevan selkäni…Melkoinen itkukonsertti siis, joka kerta. Sääherra soi jälleen vettä ja aitauksen punamulta maali tarttui Oivan kuonoon, sen tunkiessa päätään aidan raosta. Punaisin raidoin koristetun intiaani koiran kanssa sitten suunnattiin kotiin. Rättiväsynyt Oiva ei malttanut linja-autossa mennä maate, kun se heilui, vaan istui ja nojasi kuonoaan jalkaani vasten silmät ummessa. Raukka. Vaikka kaipa tämmöinen kasvattaa.. 

Seuraavalla reissulla Oiva selvästi tiesi mistä on kyse. Pisti maate linja-autossakin ja nojasi kuononsa jalkatukeen minun jalkani viereen.  Seilissä oltiin jo useampi yökin. Ensimmäiset kerrat jatkuivat: majoituimme läheiseen saareen, joten Oiva joutui ensimmäistä kertaa veneeseen ja minä ajamaan sitä ensimmäisen kerran yksin ja tietysti myös rantautumaan! Hyvin se onneksi meni. Tosin jouduin nostamaan Oivan laiturilat väkisin veneeseen, enkä itse ajamista jännittäessäni muistanut palkita lainkaan. Kehua muistin sentään. Aitauksessa olo ei oikeen vieläkään sujunut, joten jätin Oivan päiviksi Lammasluodolle sisälle mökkiin, jossa majoituimme. Lammasluoto oli parhaimmillaan ruusujen ja ruoholaukan kukkiessa. Oiva ihastui keppitarjontaan ja illalla sängyn viereen käpertyi sipulin tuoksuinen koira. Punkkeja reissulta tarttui vain yksi, joten olen erittäin tyytyväinen meidän punkkikarkoittimeen 1 valkosipulin kynsi/ateria.

 

Lähtöä odotellessa huomattiin, että lehmät oli tuotu laitumelle. Oivan takaa näkyy Linta laituria kohti puksuttamassa.
 

Viimeisellä venematkalla Lampaasta Seiliin Oiva otti rantautuessa varaslähdön ja hyppäsi veneestä veteen! Onneksi ei käynnyt pahemmin ja kohdassa oli sen verran matalaa, että Oiva pystyi hyppäämään vedestä itse suoraan laiturille. Jatkossa täytyy olla sen kanssa tarkempi. Kotimatkalla pitää aina odotella Nauvossa 1-2 h linja-autoa, koska Lintan ja saaristolinjan aikataulut on kaikke muuta kuin synkronoituja...Useimmiten toinen on lähtenyt 10-20 min ennen kun edellisellä pääsee perille.  Onneksi rannassa on useita terasseja, joissa koirat on sallittu. Viimekerralla Oiva sai odotusajaksi leikkikaverin 3 kk ikäisestä aivan mahdottoman suloisesta eurasian-pennusta. Rankka reissu kaiken kaikkiaan. Kotona leikittiin nukkumatin kanssa moonta tuntia putkeen.

 Nyt vietetään taas muutamaa vapaa-päivää mökillä. Eilen käytiin hiukan soutelemassa ja ajan kanssa harjoittelemassa veneilyä. Namitkin oli mukana, mutta edelleen Oiva yrittää hypätä kyydistä…Melko epävarma olo sillä taitaa olla, vaikka se muuten onkin rauhallisesti eikä vingu tai mitään. Eiköhän se siitä kun treenaillaan.

Oiva keksi, että saunojia voi odotella aurinkotuolilla saunan ikkunan alla. Siitä taitaa kuulla mitä ihmiset jutustelevat ja ehkä nähdäkin vähän.

Timo meni n. 500 m päähän metsään piiloon ja minä menin Oivan kanssa perässä. Tarkoitus oli, että olisin näyttänyt Oivalle Timon paitaa ja se olisi siitä jatkanut Timon jälkeä haistaen perille. Eipä tarvinnut näyttää paitaa laisinkaan. Heti kun lähdettiin liikkeelle Oiva painoi tuhatta ja sataa nenä maassa suoraa Timon perään! Tuntuu tuo nenän käyttö olevan mielekästä. Kyllä illalla väsytti!

Tein myös pari verijälkeä ja jäljestettiin ne n. 13 h ikäisinä. Aamulla tuli sadekuuroja ja kun lähdettiin jäljille satoi jo kunnolla. Ensimmäinen jälki meni loistavasti. Toisen Oiva kulki n. 4-5 m sivussa (olisiko tuullut juuri sinne päin?) ja löysi kaadon kaarrettuaan ensin minun tuoreemmille jäljille jotka olivat syntyneet minun viedessä luun kaadolle… Sama juttu kävi kun viimekerralla tein jälkiä: kaadon lähestyessä Oiva ”eksyy” verijäljeltä minun kaadolle tulo jäljelle. Viimekerrasta oppineena yritin katsoa tarkkaan, että vein kaadon täysin toisesta suunnasta mistä verijälki kulkee ja yritän loikata kaadolta pois, jotta jälkeen tulisi katkos. Enpä onnistunut kuitenkaan tarpeeksi hyvin…Joka kerta olen myös merkinnyt jäljet liian huonosti ja itselläni on ollut vaikeuksia muistaa missä ne menee… Nyt olin erityisen tyytyväinen merkkauksiini (vihreiden maastosta ei niin hyvin erottuvien pyykkipoikien sijaan keksin käyttää muovipussista leikattuja suikaleita), mutta kuinka ollakaan molemmilla jäljillä tuli useita kohtia missä en ollut ihan varma missä jälki menee. Onneksi Oiva haistoi. Luulisi ettei se niin vaikeaa ole, kun suoraa yritän kuitenkin vetää, lukuun ottamatta käännöksiä jotka kyllä olen merkannut hyvin. No enköhän sitä minäkin kehity tässä pikku hiljaa ja ainakin Oiva tykkää touhusta ja nenä toimii. Näitten viimeisten perusteella voisi ehkä päätellä että se tykkää haistella ennemmin ihmisjälkeä kuin verijälkeä.  Saa nähdä mihin suuntaan tässä kehitytään. Meikäläinen ainakin tarvitsisi suunnistustaitoja ja tuulensuunnan lukutaitoja…mulle ei kyllä mene ihan jakeluun miten se tuuli voi vaikuttaa jos koira menee maavainuisesti? Sen ymmärrän, että ilmavainuun se totta kai vaikuttaa.