Näytelmiä, parturointia ja treenejä

22.1. misseiltiin Turun messukeskuksessa. Ihan kivasti meni ja vaikka arvostelu ei ollutkaan yhtä hyvä kuin Tampereella niin oli mukava nähdä, että oli tuomarit sentään joistain asioista samaa mieltä. Nyt oltiin nuorten luokassa ja tuomarina oli Matti Tuominen. Laatuarvosteluksi saatiin erittäin hyvä (EH) ja arvostelu kuuluu seuraavasti: "n. 1,5-vuotias turhan kookas uros, jolla hyvä runko, hieman kevytpiirteinen pää, karvanlaatu ok, liikkuu hyvin takaa, löysästi edestä, normaalisti kulmautunut, liian ulkokierteiset eturaajat. Esitetään hyvin.". Minua tietysti ilahdutti, että myös esittämistä kehuttiin, koska sitä näissä näytelmissä eniten oon jännittäny. Koira on mikä on, mutta se olisi harmillista, jos oman toiminnan takia koiran arvostelu olisi huonompi. Kamera jäi kotiin, joten alla muutama todella huonolaatuinen kännykällä räpsästy kuva. Tuomari mittasi koirien säkäkorkeudetkin. Oiva ei oikein perustanu ja kiemurteli ja nojasi munhun päin mitan alla. Ei se sitä pelännyt, taisi aatella, että mitä ihmettä nyt touhutaan...

Urosten nuorten luokka: 1. Aquagruaz Hierbas Castillos, 2. Aquagruaz Hierbas Iglesias, 3. Kuurakirsun Komein Kundi ja 4. Oiva

Kotona lähti sitte turkki. Viimekerrasta "viisastuneena" ajattelin aloittaa päästä ja tassuista, koska niissä Oiva yritti pistää hanttiin. Nyt vastustus olis sitten sen tasoista, että lopulta vain saksisin nuo alueet, kun pelkäsin Oivan loukkaavan hyökkiessään konetta päin ja yhtäkkiä kääntyillessään...Tarkoitus oli leikata 5-terällä, mutta eihän se sitten uponnut laisinkaan. 10-terällä lähti sitten pikkuhiljaa leikaten turkki sellaisena levynä, mahto helpottaa kun iho pääsee kunnolla hengittämään. Nyt täytyy vaan olla tarkkana ettei tule vilu. Keittiönpöytä kylpyhuoneen kumipohjaisella matolla peitettynä toimi kätevänä trimmauspöytänä. Ei ollut ikävä viimekerran kyykistelyitä. Ja kyllä se vaan pitää paikkansa, että kun turkki lähtee vauhtia tulee lisää...

ennen ja jälkeen:

Pitkästä aikaa oltiin TOKO-treeneissä (viime kerta jäi väliin). Tehtiin perinteiset luoksepäästävyydet ja paikallolot sekä noutoa vähäsen ja luoksetuloa. Sitte oli "rastit", eli yks koira teki ruutua, toinen luoksetulon pysähdyksiä + luoksetuloa ja kolmas Z-kävelyä. Pisteet oli melko lähellä toisiaan ja pointtina olikin häiriön kestäminen. Ensin näytti siltä että Oiva pitääkin pitää kiinni, kun rakas Savu tekee vieressä, mutta lihapullien ja meikäläisen riekkuminen voitti kuitenkin, kun en antanut periksi, mulle se huomio! Ruutu meni tosi hyvin: Oiva pinko sinne tuhatta ja sataa (palkkio siis vielä ruudussa) ja seisoi hievahtamatta käskyn alla vaikka miten pompin ympärillä. Luoksetulon pysähdyksiä en uskaltanut ottaa ja perusluoksetuloakin tein tosi lyhyellä matkalla ja superpalkalla, koska Savu-häiriö oli ihan muutaman metrin päässä ja olin ylpeä! Muutaman kerran Oiva vilkaisi Savua, mutta tuli aina luokse niin kuin pitääkin. Ja näitähän meidän tarttis arjenkin kannalta treenata enemmän. Z-kävely meni myös ihan hyvin, mitä nyt seuraaminen oli katkonaista, mutta se onkin oma haasteensa ja asentoihin Oiva jäi hyvin. Seisomisessa oli haastetta mun kiertäessä takaata ja saatiinkin siihen vinkiksi jättää palkka Oivan eteen, mikä estäisi taaksepäin kiemurtelua. Sitä treenataan nyt sitte läksynä ja toki kaikkia muitakin asentoja. Kaikenkaikkiaan hyvät treenit ja lopuksi Oiva pääsi vielä juoksemaan rallia rakkaansa kanssa.

Agilityssä vaihdettiin pienryhmää. Kouluttajana on Minna Utriainen, jolla itselläänkin on ollut vesikoira uros, ryhmässä on belgejä ja schipperkejä, muutama möllitasoinen ja muutama 3-luokassa kisaava. Oli tosi hyvät treenit ja olin myös todella tyytyväinen, kun tuntui, että Minna osasi heti tulkita myös Oivaa ja sen mielenliikkeitä. Sain yleisiksi ohjeiksi olla Oivan kanssa erittäin tiukka, (ei mitään karjumisia, vaan se mikä vaaditaan, vaaditaan aina ja loppuun asti), "hieman dominoivan" luonteen vuoksi esim. lähdöstä ei lähdetä ikinä omin päin jne. Oiva palkkailee itse itseään kontaktiesteillä, joten sen suhteen pitää olla tarkkana ja muiden koirien "vaaniminen" on keskeytettävä alkuunsa eli kun agiliidetään niin se huomio mulle ja esteille! Alottamista pitää harjoitella erikseen ja vaatia siinäkin kontakti muhun, jotta oppii, että lähtölupa tulee aina vain ja ainoastaan multa. Minä huidon ja heilun ihan liikaa ihan miten sattuu ja olen liian epävarma ja Oiva antaa ihan hirveästi näitä mun virheitä anteeksi (vielä). Samat jutut oon tiedostanut itsekin ja pidän niitä tärkeinä (kaikki ohjaajat ei tunnu pitävän...). Elinan opit kuulemma näkyy (jes!) ja oon kuulemma onnekas kun laji on uusi itsellekin. Loputtomaan määrään uusia asioita törmätessä ei kyllä aina siltä tunnu, mutta toisaalta on sekin varmaan totta, että jos on ensin opetellut toimimattomat tekniikat, niin uusia on varmasti vaikeampi sisäistää. Läksyksi keppeihin vauhtia ja kontaktien viimeistelyä.