sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Kesän tohinoita

Lisääntyneen valon ja lämmön myötä blogin päivittely on jäänyt taas taka-alalle. Harmikseni myös suunnitelmissa pysyminen ja muistiinpanojen teko varsinkin Ainun kohdalla on ottanut takapakkia. Hyppytekniikka jutut onneksi lähes aina videoin ja Oivan vire/toko treeneissä aikahyvin olen saanut selkärankaani kirjoittaa muistiinpanot vihkoon heti treenipätkän jälkeen Oivan ollessa tauolla. Lähes aina olen mustanut myös kirjata treenejä edeltäviä juttuja, jotka vaikuttavat Oivan vireeseen. Muutenkin olen pyrkinyt keskittymään juurikin siihen koiran olemukseen, enkä niinkään tekniseen suoritukseen. Ylpeänä voin todeta, että myös timeri on piipannut useamman kerran taskussa, estäen liian pitkät treenisessiot :) Ja toteutuksen tökkimisestä huolimatta molemmat koirat on edistyneet monessa asiassa vaikka kuinka!

Hiukan järkytyin yhtenä päivänä huomatessani, että Oivan ennen vahvat jutut kuten asennoissa pysyminen, kunnes saa vapautuksen on alkanut lipsua! Toivottavasti kyse olisi nyt vain siitä, että uusi asenne alkaa vahvistua ja vanhat tavat heiketä ja koska tätä uutta on paljolti vahvistettu tarjoamisen kautta on ehkä luonnollista, että vanhoissa jutuissa alkaa näkyä "karkailua" eli ennen Oiva olisi noissa tilanteissa pysynyt paikallaan, mutta turhautuman johdosta kiljuminen olisi tullut mukaan, nyt vire pysyy kohdillaan, mutta hän tarjoaa jotain muuta, kun on epävarma tehtävästä.

Oiva:
  1. ID-hajut: Huhti-kesäkuun aikana ollaan osallistuttu noin parin viikon välein eri paikoissa pidettäviin jälkitreeneihin ja hienosti Oiva osaa homman. Ilmaisu tulee vielä hiukan viiveellä eli ensin usein naksautan hajulle pysähtymisestä ja Oiva menee maate naksun kuultuaan ja saa palkan siitä. Ilmaisua on jonkun verran harjoiteltu itsekseen esineillä, mutta sitä pitää vielä jatkaa. Verrokkihajuja jäljellä ja purkkitreeniä ei ole tullut tehtyä. Ilmaisun lisäksi ne heinäkuun tavotteisiin.
  2. Vireenhallinta/toko a) jääviin liikkeisiin äänetön kesto, b) seuruu, vauhdin muutokset, käännökset Rutiini treenin alkuun ja myös liikkeiden alkuun/väleihin alkaa toimia ja tiedän jo Oivan häkistä ottaessani miten se siitä lähtee toimimaan ja sen mukaan osaan valita lämmittely jutut niin että saadaan vire kohdilleen varsinaista tehtävää varten. Tämä on meille ihan todella iso juttu! Nyt vaan maltilla eteenpäin, sillä kaikki menee hukkaan jos noista lipsuu, ja houkutus siihen itsellä on kova, sillä vielä ainakin tuohon menee iso osa treeniajasta ja varsinaiset liikkeet etenee todella hitaasti. Isoja saavutuksia on kuitenkin ollut mm.hiljaiset intensiiviset seuruupätkät, hypyn taakse istumaan jättäminen hiljaa ja sieltä perusasentoon kutusminen! Paikalleen jättäminen on tuntuu tällähetkellä isoimmlta haasteelta ja näyttää että siihen on opetettava kokonaanuudet käskyt, sillä vanhoihin liittyy kiljuminen ja korkea vire niin tiiviisti. Liikkeiden ketjuttaminen tulee myös olemaan haaste, jotta turhauma ei pääse nostamaan päätään. Olkoon paikalleen jääminen ja tehtäväketjut heinäkuun tavoite.
  3. Häkkileikit: Olen lähes joka treeneihin ottanut useamman kongin tms.mukaan ja niiden avulla Oivan häkki-/taukokäytös on aikalailla itsekseen muuttunut sellaiseksi kuin haluankin, eli se menee häkkiin innokkaasti ja on sielä rauhallisesti ja hiljaa :) Jatkossa vaan pitää muistaa ottaa ainakin satunnaisesti sinne ajanvietettä, ettei homma ota takapakkia.
  4. noudon palautus palasina harjoitellessa turhautuminen kapulaa nostaessa johtuikin ilmeisesti oppimishistoriasta, kun aikoinaan aloittaessani käyttää naksua opetin vahingossa Oivan pudottelemaan kapulaa mahdollisimman tiheään tahtiin, niin nyt raukka olikin ihan pihalla mitä halutaan...Päätin, etten tee tuota palasta erikseen, kun kerran isompana kokonaisuutena sujuu ihan hyvin. Ääntelyä saatiin Tiinan kanssa hienosti kuriin kun heitettyäni kapulan Tiina oli valmiina poistamaan/kumartumaan kohti kapulaa, jos Oiva yhtään äänteli. Äkkiä Oiva keksi, että vain hiljaa malttaen kapula pysyy edessä ja saa luvan noutaa sen. Haasteena tässä on avustaja kuulo ja reagointinopeus ;) Heinäkuussa jatketaan luovu hiljaa kapulasta-saat noutaa sen harjoituksia. Lisäksi pitotreeniä antamalla kapula Oivalle suuhun valmiiksi.
  5. MEJÄ yhteensä kolmen treenijälkeen jälkeen mentiin kokeeseen ja suoritus oli hyvin Oivan tyylinen. Tulosta ei tullut kolme hukan jälkeen, jotka aiheutuivat kiinnostavista riistahajuista. Jäljellä ollessaan Oiva työskenteli tarkkaan ja hienosti. Tuomari suositteli lyhyiden "pentujälkien" treenaamista, jotta koiralle vahvistuu ajatus veren, eikä riistan, jäljestämisestä, mutta nyt taitaa olla niin, että me keskitytään oikean vireen löytymiseen tokoillessa ja nenäpuolella noihin ID-juttuihin (jotka on paljon yksinkertaisempi toteuttaa). 
 
 Ainu:
  1. Palkan suunnille vihjesanat (target/back/tässä) vähälle on jäänyt...kävin teematiistai koulutuksessa, jossa erottelu-kerralla valitisin tämän aiheeksi, ja sen jälkeen tein näitä muutaman kerran, mutta eipä tuo ihan valmiiksi tullut. Lisäksi olen tehnyt suuntakäskyjä Ainu jalkojen välisää ja siitä suoraan "menemene", oikealle "oiKEE" tai vasemmalle "vas". Eteenpäin menee jo hienosti (voin viivytellä palkkaa). Heinäkuussa vahvistetaan suuntia lisää ja otetaan harjoituksiin myös 360 asteen käännökset molempiin suuntiin.  
  2. Keinu paukuttelu ja täysillä yllös yhdistetty, jatketaan heinäkuussa vahvistamista ja vihjeen lisäys.
  3. Rengas kesäkuussa naksuttelin hyppäämään renkaasta, heinäkuussa jatketaan vahvistamista (häiriöiden lisäys) ja lisätään rengas hyppytekniikka harjoituksiin.
  4. Hyppytekniikka  yllärinä tilanne on sellainen, että Ainun kroppa pystyisi tekemään haastavampiakin harjotteita, mutta esim.korkeuden noustessa rämäpää alkaakin epäillä itseään ja jännityksen myötä tekniikka kärsii.  Nyt yritän joka harjoituksessa käyttää erinäköisiä esteitä ja tehdä harjotteita vähintään kerran viikossa.
  5. Kepit 6 keppiä sujuu hienosti kaikista kulmista ja monenlaisessa häiriössä. Ensimmäiset 12 kepin treenitkin on tehty, mutta ne ovat vasta ihan aluillaan (12ft kahden 6kepin sarjan välissä). Tavoitteena heinäkuun aikana 12 keppiä yhteen ja häiriökesto. 2x2 keppiresepti omana täällä.
  6. Kehonhallinta ja jumpat, tehtiin ja jatketaan edelleenkin 2on2off sivuttain ja lisäksi pystyyn seinää vasten, laukkavedot (ylämäkitreeni:20-30m voimaa pitkiin selkälihaksiin ja mäessä takaosaan, saavuttaessa jatka itse matkaa ettei äkkijarrutusta), istu-seisojumppa etutassut korokkeella, selän pyöristys, tikapuut ja kumarrus, lavan alueen liikkuvuttaa etutassut tptyynyllä, vuorotellen toinen etutassu targetille eri kohtiin sivusuunnassa, peruutus.
  7. Tauot/rauhoittuminen on ottanut hikuan takapakkia. Moni tekeminen muuttuessaan sujuvammaksi on nostanut virettä enkä ole tasapainoisesti harjoitellut samaan tahtiin myös taukoja ja aitoa rauhottumista tauoilla, joten niissä riittää heinäkuulle työsarkaa.

Oiva, Ainu ja Gimma

Ainun 2x2 keppiresepti

Vaiheittain eteneminen yhdestä keppiparista valmiiseen estesuoritukseen. Jokaisessa vaiheessa koira lähetetään kepeille kaikista mahdollisista kulmista.
1x2
-1x2 kulmassa klo8/2 ja lähetykset ihan joka suunnasta+liikehäiriö
2x2
-12ft, 8/2 kulmassa, aloitus itse parien välissä ja palkka jo ekaan väliin aluksi
- lyhennä väli 7ft
- uusia ympäristöjä 1/6 toistosta palkkaa jo ekasta välistä
- väli 4ft ja kulma 1/7
- pienennä kulmaa hiljalleen, kunnes suoria
- avaa kulmaa hiukan takaisin, uusia ympäristöjä, eri lähetyskulmat varmoiksi ja sitte suorista
- lisää hyppy  ja ohjauksia lähetyksen eri kohtiin
3x2
- lisää kolmas pari niin, että eka tai vika tai kaikki hieman auki, vain muutama toiston, sitten suorista!
- suorat 3x2, haetaan koiralle rytmiä ja single stepping
2x(3x2)
- lisää toinen 3x2 n.12-15ft matkan päähän, aloita jälkimmäisellä erikseen (takaperin ketjutus), sitten enimmäinen ja palkka väliin (jos tuntuu että keskeyttää koiran joka haluaisi jatkaa jo seuraavalle pätkälle valmis tekemään molemmat) ja siitä jälkimmäinenkin pätkä ja toinen palkka
- kun tekee molemmat käytä mene/ohjaajan liikettä apuna kahden setin välissä
- lyhennä väli 6ft, ensin helpompia sisään menoja jasitten vaikeampia
- uusia ympäristöjä, vika 3x2+palkka, 1.+2. 3x2+palkka: jos virhe 1.llä keskeytä ja jos koira korjaa palkkaa jo 1.jälkeen äläkä jatka 2.lle!
-kun 2 treeniä 80% onnistumisella liitä sarjat yhteen ja aloita helpoilla sisäänmenoilla
6x2, kokonaiset kepit!
- lisää haastetta 1) hyppy niin että väärä sisäänmeno olisi suoralla linjalla, 2)ohjaaja jo edellä jotta toinen väli houkuttaa, 3)ohjaajan liike pysähtyy koiran mentyä sisään kepeille (tue kuitenkin kädellä).4)juokse kilpaa vierellä, 5) valssi ennen keppejä, 6)juokse lopunohi ja koiran pujoteltava loppuun
-paloittele kepit 3settiin (3x4) 1)palkkaa kuuden kepin jälkeen, 2) yritä saada koira epäonnistumaan esim vinguttamalla lelua vieressä, tässä kohtaa saattaa hidastua, mutta nopeus palautuu kun koiralle selviää että sen tehtävä pysyä kepeillä. Jos koira epäonnistuu samassa kohtaa kahdesti avaa aloitus keppien kulmaa hiukan ja 1-2 onnistumisen jälkeen sulje se taas vähitellen
-jalkatyön tehostaminen (jos ongelmia): aseta keppiparien kulmat laittamalla naru keppiparien välistä, kiristä naru ja käännä keppiparien kulmaa niin että juuri ja juuri koskevat linjaan
- keskellä kiinteät 6, alussa 2x2 (jos sisäänmeno vaikea avaa ekaa, jos vauhtia liikaa ja jättää 2 välin välistä avaa tokaa) ja lopussa 1x2 (avaa vikaa jos ei malta olla loppuun asti) ensin suorana ja tarvittaessa muuta alun ja lopun kulmia. 1) hyppy keppien loppupään lähellä ja siitä itsenäisesti keppien alkuun 2) hyppy suoraa kohti avokulmaan, jolloin koiralla kova vauhti 3)putken suu houkuttelemassa ulos ennen loppua 4)"serp" hyppy samassa linjassa keppien lopetuksen kanssa ja ohjaaja jää päällejuoksuun keppien loetuspäähän , jonka jälkeen toinen hyppy keppien toisella puolella

Hiukan huonosti on tullut dokumentoitua Ainun eri vaiheita, mutta tässä pätkiä muutamista treeneistä: