Murukin yrittää tokoilla |
Viimepäivityksestä taas vierähtänyt...agikisoja ollaan kierretty ahkerasti ja Raumalla noustiin kolmosluokkaan! Toko innostus hiukan taas nostaa päätään ja saas nähdä jos sitä uskaltaisi syksymmällä kisoihinkin...uusi lähestymistapa treenata tokoa agilityn jälkeen on kummasti karsinut vinkumista ja silti virtaa riittää vielä hyvin liikkeiden tekemiseen. MH-kuvauksessa käytiin 13.7. ja siitä tarkemmat kuvaukset videoineen olenkin päivittänyt jokuaika sitten omalle välilehdelleen. Muutoksen tuulet puhaltaa muutenkin kuin kisaluokan suhteen, meinaat näyttää siltä että Oiva saa oman pihan piakkoin...sitte pystyykin treenailemaan kivasti koska vaan lyhyitäkin pätkiä kun ei tarvitse erikseen lähteä minnekään. Kuvat tässä päivityksessä vielä tutuista lenkkimaastoista Murun kanssa 21.7. Melkoisesti sekin on kesän aikana kasvanut.
Kaikkea vaan ei ehdi mitä haluaisi varsinkin kun mulla ei ole ollut yhtään lomaakaan. Tälläkertaa karsinta osui mejään. Muutama jälki ollaan tehty, mutta kokeet voi kyllä melkeen unohtaa tältä vuodelta. 30.6. tein lyhyen treeeni jäljen (n.300 m). Ilma oli sateinen ja masstosta noin puolet harvahkoa kangasta (loppupuoli) ja puolet tiheetä risukkoa. Palkkasin makauksilla, joita oli kulmien lisäksi yksi ensimmäisellä suoralla. Taas Oiva lähti intopiukassa hommiin ja aloittaa huolellisesti, mutta loppuakohti harhailee jäljeltä, tosin kovalla tohinalla edelleen haistellen. Kaato ei myöskään kauheasti kiinnosta vaan Oiva jatkaisi jäljestämistä ellei sille erikseen näytä sorkkaa uudestaan (jolloin se ottaa sorkan suuhun ja kantaa sen tyytyväisenä autolle). Mulla ei kokemus riitä sanomaan mistä lopussa tarkkuuden häviäminen johtuu; viekö riistajälki/onko haju tuulen vuoksi sivussa/onko kierrokset nousseet niin ettei Oiva vaan enää keskity ja minkä ihmeen takia se jatkaisi vielä sorkalta? Muistaako se viimekesän maa-ampiaiset ja yhdistää ne sorkkaan (=äkkiä ohi) vai eikö sorkka ole tarpeeksi hyvä palkkio? Pitäsi ehkä lyöttäytyä jonkun kokeneemman seuraan muutamalle treenijäljelle, että saisi jotain tolkkua tähän touhuun...
6.7. mökki tokoilua (video)
17.7.
- Even agi treenien jälkeen Nooran ja Ratin kanssa: kiva vire, vähempi vinkumista kuin aikoihin...
- hyppyyn varmuutta ja kosketusalustan kanssa alastuloon etäisyyttä: aiempien varasteluiden kieltämisen vuoksi Oiva ei meinaa hypätä ja kun hyppää tulee alas ihan kiinni esteeseen mikä on huono sitten seuraavien luokkien liikkeiden kannalta. Alusta toimi hyvin.
- seuruuta en kummemmin tehnyt, kun olen ajatellut vaihtaa käskyn kokonaan kun en ole mustavalkoisesti vaatinut katsekontaktia. Eli se mitä tehtiin meni kuten ennenkin; hyvä sijainti, mutta pää roikkuu...
- erilaisten noutokapuloiden pitoa: oli hiukan liian vaikeeta ja jäysti herkästi. Näitä tarttis harjotella paljon eri paikoissa ja Oivan ollessa oikeessa mielentilassa.
- luoksetulon pysäytys (Noora piti lähdössä): ensin ei muistanut mistä kyse, mutta lelun lentäessä toimi hienosti. Läpi luoksetulo oli hidas ja Oiva jäi vinoon, joten otettiin vielä lyhyemmällä matkalla, jolloin saatiin ok toisto.
- tunnari: 1.toi väärän, en reagoinut mitenkäään, käskin sivulle 2. toi oikean, mutta epävarmasti ja haisteli tosi laajoilla kaarilla kapuloiden ympärillä 3. lyhyemmällä välimatkalla jolloin toi varmemmin.
- paikallamakuu: alussa pientä vinkua. Iltaruoka suljetussa kipossa n.1m päässä etupalkkana ja minäkin jäin vain n.6m päähän. Hiljeni aika äkkiä ja kääntyi kerran lonkalle, muuten ollessa tyhdikäs joten oon ihan super tyytyväinen!
- Even agi treenien jälkeen Nooran ja Ninan kanssa: kiva vire taas suht sopiva..hiukan vois vielä jopa laskea...
- hyppyä kuten viimeksi, näkys jo enemmän varmuutta.
- tunnari: n. 2-3m välimatkalla1.haki tosi kaukaa ja kauan...2. hyvä toisto 3. laitettiin nameja maahan alkuun jota keskittyisi paremmin, haki taas laajahkolla kaarella ja odottaa ehkä aika vahvaa hajua omasta, mihin täytyy kiinnittää huomiota.
- paikallamakuu kuten viimeksi. Toistin kolme kertaa ja pientä vinkumista varsinkin aluissa oli, mutta tavallista enemmän myös niitä hiljaisia hetkiä :)
- seuruusta maahan ja seis toimi
25.7.
- peilin edessä kontaktin vahvistamista
- tunnarin/puukapulan/sanomalehden kanssa pitoharjoituksia
29.7.
kesällä lenkkeihin kuuluu myös lepäily välillä |
Sisälle ei pääse ennen kuin istuu nätisti ja odottaa lupaa. |
Agilityn parissa meidän kesä suurimmaksi osaksi onkin vierähtänyt.
30.6. hyppytekniikka (video)
- perussarjaa teemalla ohjaaja häiriöstä johtuva hutilointi ja rimojen pudottelu ja liikkuva korkeus
1.7. Helsingin kisat
- A hyl (39.82) (video): loppusuoralta jäi yksi hyppy välistä mun ihan väärän linjan ja liikkeen suunnan vuoksi...
- B 10 (36.36) (video): pari rimaa...
![]() |
A-rata |
![]() |
B-rata |
-hyppytekniikka: perussarja teemalla ohjaaja häiriöstä johtuva hutilointi ja rimojen pudottelu
1) lähtö 4f, itse paikallaan sivulla (ok)
Kisareissulaiset Oiva, Mette ja Myytti |
3) lähtö n.3m, itse juoksin etumatkalla sivulla (ok)
4) lähtö n.3m, itse juoksin etumatkalla toisella sivulla (ok)
5) lähtö n.6m, itse juoksin etumatkalla sivulla (ok)
-kontakteja
- muurilla niistoja
10.7. Helsinki kisat
- A 0 2.sija (40.05) (video): jänniä hetkiä keinulla..loikkaako kontaktin yli vapautuksesta vai kuinka käy..hyvin kävi :)
- B 10 (32.33) (video): pari rimaa...hirmu vaikea keppikulma josta selvittiin ihmeen kaupalla! Treenilistalle ;)
![]() |
Helsingistä palkinnoksi valittu "vahvimmalta näyttävä" lelu.. |
16.7. Jouni agi
- A:lta törkeesti läpi, puomi ok (palauttelut A:lla mielessä...)
- kepeillä rytmitä niin, ettei oma vahti hidastu loppuun vaan ennemmin hidasta alkuun, jotta lopussa vauhti säilyy/kiihtyy (O jätti useempaan kertaa vikat välit kesken, kun jättäydyin hiukan)
- ahaa-elämyksiä persjätössä oman linja suhteen :)
17.7. Eve agi
- putkijarru hukassa, jos sitä on ollenkaan...treenilistalle
- viskileikkaus uudehkona: treenilistalle ja muista treenata molemmin päin!
24.7. Eve agi
- ensin tuli A:lta ja keinulta läpi, mutta sitte muisti homman
- treenattava vastakäännöksiin etäisyyttä (O kielsi, kun en saattanut lähelle asti)
- treenattava takaaleikkauksissa omaa linjaa
- putken ulostulosta kutsuessa kiinnitettävä huomiota mihin päin huutaa ja miten ääni hajoaa, joskus järkevämpi huutaa poispäin putkesta menosuuntaan selkeyden vuoksi
26.7. omaAgi
- Jaakolta keväällä saatuja harjotteita: "saksalaisessa" aluksi Oiva yritti mennä muutamia kertoja riman ali valmiiksi pudotetulle palkalle, mutta sitten alkoi sujumaan, niisto-harjoitukset kesti hyvin kovallakin vedättämisellä ilman riman pudotuksia, mutta palkka jäi useesti ottamatta (vaadin ottamaan).
- kontaktit ok
- keskiviikon Even radasta takaaleikkaus kohtaa ja sainkin oman linjani paremmaksi kuin treeneissä.
27.7. kisat, Rauma
- A hyl (video) kepeille väärään väliin (en ollut ihan varma, joten en korjannut) K, ja keinulla varasti, joten palautin kontaktille
- B 10 (38.14) (video): keinun ylösmenolta (mun syy, kun ohjasin ihan kummaa linjaa) ja okserista, jota päin Oiva räsäytti oikein kunnolla..vähän aavistelinkin, että siitä tulee ainakin toinen rima alas..tarttee laittaa akuutille treenilistalle. Mut niiin hienot kontaktit! Oon ylpee <3
- C (34.81) 0 -> SERT ja nousu kolmosiin! (video) 2.sija vaikka putken jälkeen otettiin oikein kunnolla lisää aikaa...Ja mikäs sen mukavampaa, että ykköspallilla oli kisakyyti-kaverit Nina ja Myytti!
Kolmosiin nousun jälkeen ollaan pidetti aksa-taukoa, joka päättykin viikonloppuna ekoissa kolmosten kisoissa. Huomenna tai pe mennään kertaamaan kontaktit ja päästelemään enimpiä höyryjä, joita oletan tauon teettäneen ja yritetään sitten parhaamme mukaan pitää molempien päät kasassa ja tehdä mahdollisimman siistit radat, vaikka on tämä melkeen yhtä jännää kuin kisaamisen aloittaminen keväällä..ellei jännempääkin ;)